Eläintuotannon ympäristövaikutukset

Eläintuotanto on pääsyy maailmanlaajuiseen elinympäristöjen tuhoutumiseen, metsäkatoon, eroosioon, vesistöjen rehevöitymiseen sekä vesipulaan. Se on pääsyy myös meneillään olevaan lajien sukupuuttoaaltoon. Nisäkkäiden, lintujen, matelijoiden, sammakkoeläinten ja kalojen yksilömäärät ovat vähentyneet 58 prosenttia vuosina 1970–2012. Lisäksi eläintuotanto on liikennettäkin merkittävämpi syy ilmastonmuutosta kiihdyttäville kasvihuonekaasupäästöille. Kasviperäiseen ruokavalioon siirtyminen on merkittävä ympäristöteko. Suomalaisten ilmastovaikutuksista neljännes, ja kulutuksen kaikista ympäristövaikutuksista jopa 40 prosenttia, perustuu ruokavalintoihin. Vain muutama prosentti ruuan ilmastovaikutuksista muodostuu kuljetuksesta ja pakkauksesta. Tuotteen kasviperäisyys on olennaisin tekijä ympäristöystävällisyyttä arvioitaessa.

Eläintuotannon tuhlaavuus perustuu siihen, että eläin kuluttaa ensisijaisesti saamansa ravinnon liikkumiseen ja lämmön ylläpitoon. Kasvuun käytetään vain ylijäävä osuus. Eläimen kehoon kertyy karkeasti arvioiden vain kymmenestä pariinkymmeneen prosenttia sen syömästä energiasta ja valkuaisesta. Sulaneesta ruuasta suurin osa haihtuu siis lämpöenergiana taivaan tuuliin. Eläinten kautta ravinnon kierrättäminen on siten aina erittäin tuhlaava ja ympäristöä kuormittava tapa tuottaa ruokaa.

Eläintuotantoon tarvitaan valtavia määriä peltopinta-alaa. Olemme vallanneet kolmanneksen koko maapallon viljelykelpoisesta maapinta-alasta ruokkiaksemme kaikki vankeudessa kasvattamamme eläimet. Arvokkaita sademetsiä raivataan jatkuvasti lisää laidunmaaksi ja rehusoijan viljelyä varten. Maailmanlaajuisesti 80 prosenttia viljellystä soijasta meneekin juuri rehuksi. Esimerkiksi vuonna 2009 Suomeen tuotiin soijarouhetta rehukäyttöön noin 154 miljoonaa kiloa. Suomalaisten runsas eläintuotteiden käyttö näkyy siten metsäkatona muuallakin maailmassa. Lähituotantotilan sika tai kana on voitu kasvattaa valkuaisella, jonka viljelyyn on tuhottu Brasilialaista sademetsää. Suomessa rehukasveja viljeltiin vuonna 2003 noin 80 prosentilla viljellystä peltoalasta. Siitä huolimatta Suomi ei ole omavarainen rehun suhteen, vaan lisävalkuaisesta 85 prosenttia tuodaan muualta.

Maankäytöstä seuraavat ympäristöongelmat, kuten rehevöityminen, saastuminen, monimuotoisuuden väheneminen ja ilmastovaikutukset ovat niin laajoja, että ne vaarantavat ekosysteemin kyvyn ylläpitää ihmisenkin elämää. Kasviperäisen ravinnon tuottamiseen tarvittaisiin vain puolet nykyisestä peltopinta-alasta. Esimerkiksi Suomen osalta Varsinais-Suomen alueella on niin hyvät olosuhteet viljellä kasviproteiinia, että alueella voitaisiin tuottaa kasviproteiinia koko Suomen väestölle. Eläinlajien sukupuuttoaallon etenemistä voitaisiin hidastaa, jos ei raivattaisi enempää alueita laidunmaiksi ja rehuntuotantoon, vaan palautettaisiin ihmisen valtaamia maa-alueita takaisin luonnonvaraisten eläinten elinympäristöiksi.

Muun eläintuotannon tapaan kalastus aiheuttaa omat vakavat ympäristöongelmansa: se on tuhoamassa meristä elämän. Kalojen vähetessä vähenevät myös niitä syövät pedot, kuten merilinnut ja valaat. Merten herkät ravintoketjut ovat elintärkeitä koko planeetan elämän säilymiselle. Meret tuottavat esimerkiksi suuren osan planeettamme hapesta. Maailmanlaajuisesti lähes puolet pyydetyistä kaloista käytetään pääasiassa eläintuotannon rehuksi, esimerkiksi kalankasvatusta varten. Lähes kolmasosa kalasaaliista heitetään takaisin mereen niin kutsuttuna ”sivusaaliina”. Ympäristöongelmien varjoon jää usein se, että kalayksilöt ovat myös tietoisia ja tuntevia olentoja ja kokevat kalastettaessa kivuliaan kuoleman – teollisessa kalastuksessa yleensä hitaan tukehtumisen.

Kasviperäiseen ruokavalioon siirtymällä on mahdollista säästää valtavia määriä luonnonvaroja ja tukea globaalia tasa-arvoisuutta. Kasvissyönti on myös globaalin nälkäongelman kannalta kannattavampi vaihtoehto. YK:n mukaan juuri kasviperäiseen ruokaan siirtyminen on oleellista ihmisten nälänhädän poistamiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Ympäristöongelmat ja tehoton planeetan resurssien käyttö ovat suoraan kytköksissä inhimilliseen hätään.