anna pasanen

Anna pelaa pyörätuolirugbya vegen voimalla

Anna Pasanen on on harrastanut pyörätuolirugbya viisitoista vuotta. Hän pelasi ensimmäistä kertaa Suomen edustusjoukkueessa Tanskan EM-kisoissa vuonna 2009. Anna on ollut kuusi vuotta vegaani ja kertoo tässä haastattelussa, miten se on vaikuttanut hänen urheilusuoritukseensa.
 

Miten valitsit lajiksesi pyörätuolirugbyn?

Vammautumisen jälkeen etsin lajia, jossa voisin haastaa itseni fyysisesti. Kuntoutusjaksolla näin, kuinka pojat pelasivat pyörätuolirugbya. Se näytti niin hauskalta ja intensiiviseltä, että kiinnostuin siitä heti. Kokeilin sitä kerran ja se oli menoa!

Kokeilin myös vähän muita lajeja ja kuulin, mitä kaikkea voi harrastaa. Pyörätuolirugby on kuitenkin kontaktilaji ja siinä on paljon fyysistä puolta. Se tuntui heti omalta lajilta. Se on myös joukkuelaji, ja meillä on aina kiva henki. Vuosien varrella meistä on muotoutunut tiivis ystäväjoukko, josta olen saanut myös sydänystäviä. 

Olen tällä hetkellä ainoa pyörätuolirugbya pelaava nainen Suomessa. Maailmalla on enemmänkin.

Milloin ja miten päätit ryhtyä vegaaniksi?

Kesällä 2016 päätin kokeilla vegaaniruokavaliota kymmenen vuoden kasvissyönnin jälkeen, ja sille tielle jäin. Se tuntui niin hyvältä, että siitä sitten jatkoin.

Mietin etukäteen, kuinka helppoa se on toteuttaa arjessa sekä leireillä ja kisamatkoilla. Alkuun kannoin mukanani kaura- tai soijamaitoa lasten tuttipullossa, koska minulle on tärkeää juoda kahvi maidolla. Nykyään tilanne on parantunut ihan hirveästi eli melkein joka paikassa on tarjolla kasvimaitoa.

Kuudessa vuodessa on tapahtunut suuri muutos myös leirikeskuksissa. Nykyisin ilmoitan vain etukäteen erikoisruokavaliosta. Tuntuu siltä, että minun vegaaniset ruokani ovat jopa laadukkaampia kuin perinteinen kasvisruoka, joissa liha korvataan usein juustolla. 

Onko vegaaniruokavaliolla ollut mielestäsi vaikutusta urheilusuorituksiin?

Minusta tuntui aiemmin, että maitotuotteet eivät oikein sopineet minulle. Kun jätin ne pois ja syön ehkä vähän paremmin, niin palaudun myös paremmin. Aloin myös kiinnittää huomiota riittävään proteiinin saantiin, ja jaksan suoritusten aikana hyvin ja palaudun paremmin. 

Vammatasoni on sellainen, että kulutukseni on pienempi kuin tavallisella urheilijalla. Minun pitääkin katsoa, että syömäni ruoka sisältää sopivasti energiaa sekä tarpeeksi proteiinia ja muita ravintoaineita.

Valmistelen etukäteen eli mealpreppaan itselleni ruokia kerran viikossa koko viikoksi ja teen annokset valmiiksi. Suunnittelen ensin, mikä on proteiinin lähde. Lisään siihen hiilarit ja sopivan määrän rasvaa sekä kasvikset ja vihannekset siihen päälle. 

Millaista arkiruokaa syöt ja mistä herkuista pidät?

Arkiruokani on usein samaa, enkä kyllästy siihen. Viikonloppuisin saatan tehdä jonkin ihan eri herkkuruoan. Syön usein täysjyväpastaa, -riisiä tai perunaa sekä Härkistä, tofua tai soijarouhetta ja teen kastikkeen tomaattimurskasta. Lisään myös kasviksia ja vihanneksia mielen mukaan. Tämä on se lista, mistä koostan ateriat. 

Välipaloina syön paljon Alpron proteiinijuomia ja -vanukkaita tai teen leivän, johon laitan hummusta ja vaikka Muu-leikkeleen tai vastaavan päälle. Kiinnitän huomiota siihen, että jokaisella aterialla olisi jokin proteiinin lähde mukana.

Iltaisin teen itselleni valmiiksi tuorepuuron, johon laitan kaurahiutaleita, soijaproteiinimaitoa ja chiansiemeniä jääkaappiin turpoamaan. Aamulla lisään siihen marjoja. 

Herkkuja on tullut niin paljon, että en pysy niistä kärryillä! Välillä pistän ylös, että tuota tarvitsee maistaa. Ennen vegaaniutta tykkäsin Ben&Jerry's-jäätelöistä, ja ei mennyt kauaa, kun heiltä tuli ensimmäinen vegaanijäätelö. Ne on törkeän hyviä, karkkiherkkuja!

Onko vegaaniruokavalio vaikuttanut terveyteesi?

Tuntuu, että vegaanius auttaa kroppaa toimimaan helpommin ja paremmin. Suolisto on tärkeä tekijä meidän kropan toiminnassa, ja minusta tuntuu, että tämä ruokavalio auttaa siinä. 

Meillä on suvussa paljon korkeaa kolesterolia ja diabetesta. Vegaaniruokavaliolla voin pyrkiä vaikuttamaan siihen, että minulla pysyy veriarvot kunnossa. Olen muutaman kerran käynyt terveystarkastuksessa, ja verikokeet ovat olleet priimaa. Uskon, että vegaaniruokavaliolla on ollut vaikutusta siihen. 

Mitä terveisiä haluat lähettää vegaaniruokavaliosta kiinnostuneille urheilijoille?

Jos miettii, voiko urheilla ja syödä vegaaniruokaa, niin ehdottomasti voi! Nykyään on niin paljon vaihtoehtoja ja kaiken pystyy korvaamaan täysin kasvipohjaisilla tuotteilla. Ei muuta kuin kokeilemaan! 

Itse aloin seurata Instagramissa paljon muita vegaaniurheilijoita. Esimerkiksi fitnessurheilijoilla ja voimanostajilla on paljon vinkkejä siihen, miten saada tarpeeksi proteiinia ja energiaa. Se auttoi itseäni paljon.

Nykyään on myös paljon ravintovalmentajia ja personal trainereita, jotka ovat vegaaneja. Oma valmentajani ei ole vegaani, mutta yhteistyömme menee todella hyvin. Hän otti avosylin vastaan haasteen, ja pystyy nyt tekemään myös muille vegaaneille täysipainoisia ruokavalioita.

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles