Kasvisruoka ja luonnon monimuotoisuus


Planeettamme elonkirjon kapeneminen on aikamme vakavin ympäristöongelma. Tilanne on niin kriittinen, että voidaan sanoa käynnissä olevan maapallon historian kuudes sukupuuttoaalto. Biodiversiteettikriisi jää muiden ympäristökysymysten käsittelyn varjoon, vaikka luonnon monimuotoisuus tarkoittaa suoraan olemassa olevien elämänmuotojen rikkautta ja elämän edellytyksiä planeetallamme.

Jokainen eliöyhteisö on dynaaminen, taukoamaton tapahtumien ja vuorovaikutusten verkosto. Kulttuurissamme on kuitenkin usein tapana pitää oman piirimme ulkopuolisia asioita staattisina ja merkityksettöminä. Ehkä siksi kulttuurimme on niin huoletta pyyhkinyt tieltään vuosimiljoonien muokkaamia monimutkaisia yhteisöjä ja symbiooseja, kuin ne olisivat vain raaka-ainevarastoja tai raakamaata. Kun jokin laji on ahdingossa tai häviää, myös ravintoverkkojen kudelmat horjuvat. Jokainen laji on kehittynyt tarvitsemaan tiettyjä ympäristönsä rakenteita ja piirteitä, ja on pulassa, jos ympäristöä muutetaan rajusti. Ihminenkin on kehittynyt muun eliökunnan kyljessä ja on riippuvainen ekosysteemien jatkuvasta toiminnasta ja niiden tarjoamista ekosysteemipalveluista.

Lainsäädäntömme suojelee lähinnä uhanalaisia ja yksilömääriltään huvenneita lajeja ja populaatioita. Jotta elonkirjo ei päätyisi enää laajemmin uhanalaiseksi, meidän tulisi oppia suojelemaan myös “tavallista” luontoa asukkaineen sekä sen loputonta vuorovaikutusten kehää. Ruoantuotantojärjestelmämme on laajuudessaan ensimmäisiä sektoreita, joiden vaikutuksia tulisi kriittisesti tarkastella tässä valossa.

 

Eläintuotanto kahmii tilaa ja resursseja


Hallitustenvälisen IPBES-luontopaneelin raportti toteaa, että suurin syy meneillään olevaan sukupuuttoaaltoon on ihmisen maankäytön aiheuttama elinympäristöjen tuhoutuminen ja laadullinen heikkeneminen. Pinta-alaltaan rajallisella planeetalla eliöillä ei ole loputtomiin tilaa, johon paeta elinympäristöjensä katoa. Sirpaloituneilta elinalueilta ei välttämättä ole väylää muualle, ja vaikka olisikin, niin kohdealueilla on jo valmiiksi omat eläinpopulaationsa. Pieniksi kutistuneilla populaatioilla ei välttämättä ole myöskään tarpeeksi perinnöllistä vaihtelua saati aikaa geneettiseen sopeutumiseen.

Maapinta-alan käyttö on edelleen heikosti huomioitu ympäristöongelmien juurisyy.  Kasviperäisen ravinnon tuottamiseen tarvitaan moninkertaisesti vähemmän pinta-alaa kuin eläinperäisen ravinnon tuotantoon. Suurin osa energiasta ja valkuaisesta, jonka tuotantoeläin syö, kuluu eläimen aineenvaihduntaan ja liikkumiseen. Eläimen kudoksiin siirtyy lajista ja olosuhteista riippuen vain pieni osa sen syömästä rehusta, ja valtaosa syödystä energiasta ja proteiinista haihtuu lämpönä taivaan tuuliin. Rehun kasvatuksen vaatima pinta-ala, kasteluvesi, lannoitteet ja torjunta-aineet voitaisiin käyttää tehokkaammin suoraan ihmisravinnon viljelyyn.

Laaja meta-analyysi maataloussektorin maankäytöstä ja ympäristövaikutuksista toteaakin, että maatalouden käyttämää maapinta-alaa voitaisiin vähentää 75%:lla - siis jopa neljäsosaan nykyisestä - jos ihmiskunta siirtyisi kasviperäiseen ravinnontuotantoon. Säästyvä pinta-ala olisi niin valtava, että edes osan palauttaminen luonnonympäristöiksi auttaisi dramaattisesti sekä sukupuuttoaallon että ilmastokatastrofin hillitsemisessä. Samalla maataloussektorin aiheuttamat kasvihuonekaasujen päästöt, vesistökuormitus sekä maaperän saastuminen ja rappeutuminen vähenisivät merkittävästi.

Olemme valjastaneet noin 83 % koko planeetan ruoantuotantoon soveltuvasta maapinta-alasta - eli entisistä luonnonympäristöistä - ruokkiaksemme noin 70 miljardia tuotantoeläintä huonolla hyötysuhteella. Kyseinen 83% maatalousmaasta tuottaa vain noin 37 % ihmiskunnan käyttämästä proteiinista ja vain 18% kaloreista lihan ja muiden eläintuotteiden muodossa. Jäljelle jäävä 17 % kaikesta maatalousmaasta tuottaa kasviperäistä ravintoa suoraan ihmisille kattaen jopa 63 % kaikesta ihmiskunnan kuluttamasta proteiinista ja 82% kaloreista.

Esimerkiksi globaalista soijantuotannosta lähes 80 % käytetään eläinten rehuksi, jolloin edellämainituista syistä johtuen valtaosa siitä menee hukkaan. Loput noin 20 % menee teollisuuden käyttöön ja ihmisravinnoksi.



Villieläimet


Eläintuotanto siis valtaa villien eläinten elinympäristöjä, muuttaen ne elinkelvottomiksi entisille asukkailleen. Moni eläinlaji tasapainottelee usean ihmisen aiheuttaman ympäristömuutoksen ristipaineissa. Globaalisti useat villit laiduntajat kilpailevat myös laiduntilasta ihmisen kasvattamien eläinten kanssa.

Planeetan biomassasuhteita arvioiva tutkimus toteaa, että tällä hetkellä maailman nisäkkäiden biomassasta 60 % on ihmisen kasvattamia tuotantoeläimiä ja 36 % ihmisiä. Luonnonvaraisia nisäkkäitä on enää vain 4 % nisäkkäiden kokonaisbiomassasta. Ihmisen tuotantoeläiminä kasvattamat linnut kattavat 70 % maailman lintujen biomassasta, ja vain 30 % on villejä lintuja.

Metsästys ja kalastus eivät ole ympäristön kannalta realistinen vaihtoehto massiiviselle eläintuotannolle. Ihminen on tappanut lukuisia lajeja sukupuuttoon metsästämällä jo silloin, kun ihmispopulaation koko on ollut murto-osa nykyisestä. Jos tehotuotettu liha korvattaisiin nykymäärin metsästetyllä ja kalastetulla lihalla, seuraukset kävisivät nopeasti tuhoisiksi ympäristön ja sen eläinpopulaatioiden kannalta. Eläinkantojen puntaroinnin ohella huomattavaa on, että metsästys tai kalastus kohdistuu tunteviin, tietoisiin yksilöihin. Esimerkiksi kalastettaessa jokainen kalayksilö kokee kivuliaan kuoleman – teollisessa kalastuksessa yleensä hitaan tukehtumisen.
 
YK on jo pitkään varoitellut globaalien kalakantojen romahtamisesta. Teollisen kalastuksen mittakaava on niin valtava, että merilinnuista on tullut uhanalaisin linturyhmä maailmassa, koska niille ei riitä ravintoa jättimäisten kalastuslaivueiden jäljiltä. Pohjatroolauksen kaltaiset pyyntimenetelmät tuhoavat kokonaisia merenalaisia ekosysteemejä. Maailmanlaajuisesti lähes puolet pyydetyistä kaloista käytetään eläintuotannon rehuksi, esimerkiksi kalankasvatusta varten. Teollisen kalastuksen sivusaaliina kuolee suuria määriä sellaisten lajien edustajia, joita ei toivottu saaliiksi.

Elävä luonto piilottaa kätköihinsä lukemattoman määrän tuntevia, älykkäitä olentoja sekä erilaisia olemassaolon ja kokemisen muotoja. Sen lisäksi, että nykymuotoinen ruoantuotantomme aiheuttaa mittaamatonta kärsimystä kymmenille miljardeille tuotantoeläimille, se on suurimpia syitä villien lajien ahdinkoon. Siirtyminen kohti kasviperäistä tuotantoa ja ruokavaliota on aivan keskeinen tavoite voidaksemme elää tällä planeetalla kunnioittaen muidenkin eläinten oikeutta elää.

 

Lähteet:
https://www.pnas.org/content/pnas/115/25/6506.full.pdf
https://science.sciencemag.org/content/360/6392/987

Yhteystiedot

info@vegaanihaaste.fi
044 7169 820

Vegaanihaasteen järjestää:
Oikeutta eläimille
Vilhonvuorenkatu 7-9 C th 4
00500 Helsinki

 

MEDIALLE
REKISTERISELOSTE
KEITÄ ME OLEMME
KEITÄ TUUTORIT OVAT