Tee ilmastoteko
Kuvassa on neljä lammasta, jotka katsovat kameraan. Vasemmalla on ruskea lammas, takana on kaksi mustaa lammasta ja oikealla on harmaa lammas. Lampaat seisovat metsässä, ja ne ovat Eläinten turvakoti Saparomäen asukkaita.

Lammastuotannon myyttejä purkamassa

Kuvan lampaat asustavat Eläinten turvakoti Saparomäessä. Ne ovat kaikki alunperin kotoisin lammastiloilta ja olivat menossa teuraaksi. Saparomäessä ne saavat jatkaa elämäänsä.
 

Jos koskaan pääset tutustumaan lampaisiin vaikkapa eläinten turvakodissa ja voitat niiden luottamuksen, opit huomaamaan, kuinka erilaisia ne kaikki ovat.

Yksi lammas voi olla utelias sekä rapsutusten suhteen vaativa. Toinen katselee sinua vähän kauempaa, varovaisemmin ja silti uteliaasti. Yhden lampaan ääni on matalan möreä ja toinen määkii oktaavia korkeammalta. Rohkeimmat lampaat saattavat painautua sinuun aivan kiinni, ja saatat päästä silittämään niiden maailman pehmeimpiä poskivilloja.

Vaikka ihmisen tarjoamat silitykset ovatkin monelle kesylle lampaalle mieluisia, lampaalle kaikkein tärkein asia maailmassa on sen oma lauma. Se hätääntyy, jos se joutuu siitä erilleen, ja myös muu lauma huolestuu. Lampaat toimivat aina yhtenä joukkona. Ne syövät, märehtivät ja lepäävät aina samaan aikaan koko lauma. 

Lampaat ovat hyvin älykkäitä ja ne tunnistavat toistensa tunteita. Niillä on vaihtelevia sosiaalisia suhteita, "ystäviä ja vihamiehiä", jotka myös muuttuvat ajassa. Lammas voi tunnistaa kasvoista ja muistaa 50 muuta lammasta jopa vuosien ajan. 

Vaikka lampaissa ja meissä ihmisissä on paljon eroja, me olemme kaikilta oleellisilta ominaisuuksiltamme samanlaisia. Me olemme tietoisia ja tunnemme iloa, surua sekä pelkoa. Se, miten lampaita kohdellaan eläintuotannossa, ei valitettavasti ota tätä huomioon. Eläintuotannon käytännöt ovat vanhempaa perua kuin se, mitä moderni eläintutkimus on paljastanut eläinten kyvyistä ja tarpeista.

 

Millaista on lammastuotanto Suomessa?

Suomessa lammastalouden päätuote on liha. Lampaiden villasta hyödynnetään vain pieni osa. Muutamalla tilalla tuotetaan lampaanmaitoa, josta tehdään juustoa. Lampaita käytetään lisäksi esimerkiksi maisemanhoitajina ja perinnebiotooppien ylläpitäjinä.

Suomessa on noin 1 300 lammastilaa, ja niistä ammattimaisia on reilu puolet. Keskimäärin yhdellä tilalla on 70 uuhta, suurimmilla tiloilla jopa 800. Lammas saa kerrallaan rodusta riippuen yhdestä viiteen karitsaa, joten lampaiden todellinen määrä tiloilla on ainakin osan vuodesta moninkertainen. 

Lampaat saavat yleensä laiduntaa, mutta laki ei tähän kuitenkaan velvoita. On siis täysin laillista pitää lampaita sisätiloissa koko niiden elämän ajan. Suurimman osan vuodesta lampaat viettävätkin sisällä.

Lampaan elämä lampolassa on hyvin rajattua. Lain mukaan karsinassa tulee olla tilaa yhtä aikuista lammasta kohden 0,8–1,7 neliömetriä. Tilantarve riippuu lampaiden koosta, lampolan lattiatyypistä sekä siitä, onko lammas tiineenä. Luomutuotannossa tilaa tulee olla vähän enemmän, mutta ero tavanomaiseen tuotantoon ei ole merkittävä. Koska uuhi painaa keskimäärin 70–80 kiloa, ei tilaa yhtä lammasta kohden ole paljoa. 

Karitsat erotetaan emoistaan yleensä 2–3 kuukauden iässä. Luontaisesti emo vieroittaisi poikasensa nisiltä sen ollessa yli neljän kuukauden ikäinen. Lampaanmaidontuotannossa karitsat erotetaan jo noin kahden päivän ikäisinä.

 

Miten lampaanliha päätyy lautasille?

Noin kolmannes Suomessa syödystä lampaan- ja karitsanlihasta tulee Suomesta ja loput pääasiassa Uudesta-Seelannista.

Valtaosa lampaista teurastetaan Suomessa karitsoina, 6–8 kuukauden iässä. Lammas voisi elää yli 10-vuotiaaksi, mutta lammastuotannossa vanhimmatkin lampaat teurastetaan pääsääntöisesti huomattavasti nuorempina. Vuonna 2023 Suomessa teurastettiin 54 301 lammasta (Luonnonvarakeskuksen tilasto).

Suomessa on vain vähän lampaita teurastavia teurastamoita, joten lampaan matka teurastamolle voi olla pitkä ja stressaava. Lampaalle on pelottavaa joutua erilleen laumasta ja outoon tilanteeseen, joten itse teurastustilanne on lampaalle jo tästä syystä erittäin stressaava.

Ei ole yksinkertaista viedä elämää sellaiselta olennolta, joka ei halua siitä luopua. Teurastamoissa salaa kuvatut videot ovatkin tuoneet julkisuuteen myös lampaiden väkivaltaista ja julmaa kohtelua.

Suomessa syödään myös uusiseelantilaista lampaanlihaa. Uuden-Seelannin lampaanlihantuotantoa on kritisoitu mm. pitkistä teuraskuljetuksista. Lampaat kuljetetaan laivoilla muihin maihin teurastettaviksi, eivätkä kaikki lampaat pääse elossa perille. Jopa kolmasosa lampaista kuolee viikkoja kestävän tukalan matkan aikana nälkään, janoon, lämpöhalvaukseen, hypotermiaan tai tukehtumalla.

 

Villantuotannossa kuolee paljon lampaita

Villan eettisyyteen liittyvät ongelmat jätetään usein vähälle huomiolle, koska ajatellaan, että lampaat pitää joka tapauksessa keriä ja koska sen vuoksi lammasta ei tarvitse tappaa. Villan eettisyyttä tulisi kuitenkin tarkastella kokonaisuutena sen kaikki osa-alueet huomioiden.

Lampaiden esi-isät ja villit lammasrodut kasvattavat sopivan paksuisen turkin, joka suojaa niitä kylminä vuodenaikoina ja joka harvenee itsestään lämpiminä vuodenaikoina eli samoin kuin kaikilla muillakin villeillä eläimillä. Ihminen on jalostanut lampaan tuottamaan niin paljon villaa, etteivät turkin kasvu ja harveneminen toimi luonnolliseen tapaan. Jalostetut lammasrodut pitää keriä riippumatta siitä, onko niiden tarkoitus tuottaa villaa vai ei.

Suomessa myytävien villavaatteiden ja -lankojen villasta valtaosa on peräisin suurista villantuotantomaista, ja vain neljä prosenttia on suomalaista villaa. Suurimmat tuottajamaat ovat Australia ja Uusi-Seelanti. Lampaanvillaa tuotetaan myös mm. Etelä-Afrikassa, Kiinassa, Isossa-Britanniassa, Norjassa, Uruguayssa, Brasiliassa ja Argentiinassa. 

  • Lampaita voi olla tilalla jopa kymmeniä tuhansia, joten lampaiden riittävä yksilöllinen tarkkailu ja hoito ei ole käytännössä mahdollista. Esimerkiksi Australiassa jopa 40 % lampaista kuolee vain muutaman kuukauden iässä mm. nälkään ja hypotermiaan. 
  • Lampaiden keritsemisessä pyritään ensisijaisesti tehokkuuteen. Tästä seuraa lampaille pelkoa ja valitettavan usein myös fyysisiä vammoja, kuten ihohaavoja keritsimistä. Kerittäessä lammas usein erotetaan muusta laumasta, mikä tekee siitä lampaalle entistä stressaavampaa.
  • Myöskään laki ei ole lampaiden puolella, sillä se mahdollistaa mm. kivuliaita toimenpiteitä ilman kivunlievitystä. Tällaisia ovat esimerkiksi kastraatio, hännän typistäminen ja mulesing.

Maailman villasta pääosa on peräisin villantuotantoon jalostetuilta lampailta eli se ei ole lampaanlihan tuotannon sivutuote. Kun lampaan kasvattaman villan määrä alkaa laskea sen ollessa keskimäärin 5–6-vuotias, lammas toimitetaan teurastamoon. On tuottajalle taloudellisesti kannattavampaa vaihtaa lammas nuorempaan, vaikka lampaalla olisikin elinvuosia jäljellä vielä toinen samanmoinen.

 

Merinovillan tuotanto on erityisen julmaa

Merinolampaille on jalostettu erittäin poimuinen iho, jotta niistä saataisiin mahdollisimman paljon villaa. Ne ovatkin tästä syystä alttiimpia ihopoimuissa viihtyville loisille sekä niiden aiheuttamille sairauksille ja tulehduksille.

Australialaisen merinovillan tuotantoon liittyy erityisen julma eettinen ongelma: mulesing. Mulesingissa karitsan peräaukon ympäriltä leikataan pois ihopoimuja yleensä ilman kivunlievitystä tai puudutusta. Mulesingin tavoitteena on aiheuttaa arpikudosta, joka estää loiskärpästen munimisen ihopoimuihin. Toimenpidettä on kritisoitu laajasti, sillä se aiheuttaa vakavaa pitkäkestoista kärsimystä ja koska sille olisi olemassa myös eläinystävällisempiä vaihtoehtoja.

80 % maailman villasta tuotetaan Australiassa. Koska siellä tuotetaan etupäässä merinovillaa, on mulesing-villaa markkinoilla hyvin paljon. Villassa ei useinkaan kerrota sen alkuperämaata, joten kuluttajan voi olla lähes mahdotonta selvittää, onko villa saatu mulesing-toimenpiteen kohteeksi joutuneelta lampaalta.

Mulesing on ainakin toistaiseksi Australiassa laillista ja yleinen käytäntö. Sen käyttö on onneksi hitaasti vähentymässä, kun tieto eläinten kärsimyksestä on tavoittanut kuluttajat sekä yritykset ja painetta mulesingista luopumiseen on näin syntynyt. 

Huomionarvoista kuitenkin on, että vaikka villaa ei olisikaan tuotettu julmaa mulesing-menetelmää käyttäen, liittyy siihen silti paljon muita eettisiä ja ekologisia epäkohtia. 

 

Villa ei ole ekologista

Kuten ruoantuotannossa ei myöskään kuitujen tuotannossa ole ekologista hyödyntää eläimiä. Villan suurimmat ympäristövaikutukset syntyvät lampaiden kasvatuksesta. Villa on ympäristön kannalta monin verroin huonompi vaihtoehto kuin puuvilla ja keinokuidut, vaikka niihinkin liittyy paljon ympäristöongelmia. 

Suurissa lammastuotantomaissa, kuten Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, lampaat saavat laiduntaa. Tämä on tietenkin lampaiden näkökulmasta hyvä asia, mutta ympäristön kannalta ei niinkään. Valtavat laitumet aiheuttavat luontokatoa ja eroosiota. Lampaiden virtsa ja ulosteet voivat myös rehevöittää vesistöjä. 

Eläimen syömästä ruoasta vain pieni murto-osa muuttuu lihaksi, maidoksi tai turkiksi. Suurin osa ravinnosta kuluu elimistön perustoimintojen ylläpitoon ja haihtuu lopulta lämpönä taivaan tuuliin. Eläinten syömä ruoka ei vain ilmesty jostain, vaan se tarvitsee tilaa ja resursseja. Tämä tila on aina pois luonnonvaraisilta eläimiltä ja kasveilta.

Esimerkiksi Australiassa pääsyy lajikatoon ja elinympäristöjen tuhoutumiseen on eläintuotantoa varten raivattu laidunmaa. Australialaisen eli maailman yleisimmän villan tuottamiseen tarvitaan 367 kertaa enemmän maata kuin jos tuotetaan vastaava määrä australialaista puuvillaa.

Niin lammas- kuin muukin eläintuotanto kaventaa lajikirjoa myös siksi, että sillä pyritään oikeuttamaan petoeläinten tappaminen. Tämä on ongelma ympäri maailmaa, myös Suomessa. Petovahinkoja voidaan estää myös eettisesti ja lajikirjoa suojellen petoaidoilla, jotka pitävät petoeläimet pois kotieläinten aitauksista tehokkaasti.

Koska lampaat ovat märehtijöitä, ne tuottavat metaania. Metaani on hiilidioksidia huomattavasti tuhoisampi kasvihuonekaasu. Koska maailmassa on yli miljardi lammasta, on niiden ilmastovaikutuskin huomattava. Arvioiden mukaan villan hiilijalanjälki on 5–7 kertaa suurempi kuin puuvillalla ja 3–5 kertaa suurempi kuin polyesterillä. 

Suurin osa villasta käsitellään, jotta siihen saadaan haluttuja ominaisuuksia. Esimerkiksi superwash-villan käsittelyssä kuluu valtavia määriä vettä sekä ympäristöä vahingoittavia kemikaaleja, jotta villasta saadaan pesunkestävää eli kutistumatonta ja huopumatonta. Myös villan värjäämiseen liittyy ekologisia epäkohtia. Suurin osa maailman villasta käsitellään Intiassa ja Kiinassa, joissa ympäristölainsäädäntö on vähäistä. 

Ekologisten kriisien juurisyy on se, että maailmassa tuotetaan valtavia määriä tuotteita, joita ilmankin tultaisiin toimeen tai joita voitaisiin käyttää paljon vähemmän. Kaikkein ekologisinta olisikin jättää tuote ostamatta riippumatta siitä, mistä materiaalista se on valmistettu. Myös olemassaolevat vaatteet ja asusteet on ekologisinta käyttää loppuun sekä huoltaa ja korjata tarvittaessa. Kun niistä aika jättää, ne tulisi kierrättää sopivalla tavalla.

 

Vaihtoehtoja villalangalle käsitöihin

Villa ja muut eläinperäiset kuidut* eivät suinkaan ole ainoita neulomiseen ja virkkaamiseen sopivia materiaaleja. Puuvilla, bambu ja pellava sekä näistä tehdyt sekoitelangat ovat monelle tuttuja. Lankaa tehdään myös esimerkiksi hampusta, nokkosesta ja jopa banaanista! Saatavilla on myös kierrätysmateriaaleista tehtyjä lankoja.

Parhaat villattomat lankavalikoimat ovat markettien sijaan lankakaupoissa. Vieraile siis mahdollisuuksien mukaan kivijalkaliikkeissä tai tee lankaostokset nettikaupoissa. Saatavilla on paljon erilaisiin tarkoituksiin sopivia lankoja olit sitten tekemässä pipoa, paitaa tai sukkaa.

Sukkiin soveltuvia villattomia lankoja ovat esimerkiksi Regia Cotton ja Järbo Soft Raggi. Molemmista on saatavilla paljon värivaihtoehtoja, ja niitä on myynnissä monissa käsityöliikkeissä. Kaarrokepaitaan voit kokeilla esimerkiksi puuvilla-bambulankoja.

Täysin villaa vastaavaa eläinkuidutonta lankaa ei ole olemassa – toistaiseksi. Tulevaisuudessa solumaataloudessa valmistetaan todennäköisesti myös villaa ilman lampaita ekologisesti ja eettisesti. Sitä odotellessa voit halutessasi hyödyntää kirpputoreilta löytyviä villalankoja tai purkaa vanhojen ja epämieluisien villaneuleiden langat uudelleen käytettäviksi. Hyödynnä myös omat ja kavereiden villalankakätköt, jos niitä on kertynyt.

*Lampaan villan ohella muita eläinperäisiä kuituja ovat mm. mohair ja kasmir (vuohi), alpakka, angora (kani) sekä silkki (silkkiperhonen). Myös maidon kaseiinista tehdään lankaa. Näihin kaikkiin liittyy paljon ekologisia ja eettisiä ongelmia.

 

Teksti päivitetty 19.3.2024. Muokattu ajantasainen tieto Suomessa teurastettujen lampaiden lukumäärästä.

 

Lammassanastoa

  • Karitsa = lampaan poikanen
  • Vuona = nuori lammas
  • Uuhi = synnyttänyt naaras
  • Pässi, jäärä = kastroimaton uros
  • Oinas = kastroitu uros

 

Lisätietoa

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles