Resepti ja kuva: Aino Sihtola, Vegaanin ruokavuosiAnnoksia: 4

Pehmeä herne-parsakaalikeitto

Jos olet suuriruokainen, voit tehdä annoksen tuplana tai syödä keiton kanssa esimerkiksi leipää tofusiivulla tai hummuksella sekä jonkin kivan salaatin.

  • 1 keltasipuli
  • 300 g parsakaalia
  • 200 g pakasteherneitä
  • 2 isoa perunaa
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 dl cashewpähkinöitä
  • tuoreita yrttejä (esimerkiksi persiljaa, minttua tai korianteria)
  • 1 sitruuna
  • muutama rouhaisu mustapippuria

Kuori ja pilko sipuli. Huuhtele parsakaali ja leikkaa paloiksi. (Kovinta kantaa lukuun ottamatta koko parsakaali on syömäkelpoista.) Kuori ja paloittele perunat. 

Ota iso, paksupohjainen kattila ja kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipuli läpinäkyväksi ja lisää sitten parsakaali ja peruna. Kuullota vielä hetki ja lisää sitten herneet, kasvisliemikuutio, pähkinät ja vettä niin paljon, että kaikki ainekset kattilassa peittyvät juuri ja juuri. 

Keitä, kunnes parsakaali ja peruna ovat pehmeitä. Lisää keittoon tuoreita yrttejä makusi mukaan ja soseuta sauvasekoittimella tai blenderissä. Mausta sitruunankuorella ja mehulla sekä mustapippurilla.

Pähkinätön versio: Jätä cashewpähkinät pois.

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
Yhteystiedot

info@vegaanihaaste.fi
044 7169 820

Vegaanihaasteen järjestää:
Oikeutta eläimille
Vilhonvuorenkatu 7-9 C th 4
00500 Helsinki

 

MEDIALLE
REKISTERISELOSTE
KEITÄ ME OLEMME
KEITÄ TUUTORIT OVAT