Kuvassa on ylhäältä kuvattu paperipussi, jonka reunat on kääritty alas. Pussissa on kauniin ruskeita muffinsseja, joiden pinnalla on suklaanappeja ja joiden vuoka on vaaleansininen. Pussin vieressä on keltaisia kukkia vihreän pöytäliinan päällä sekä lasisessa maljakossa.
Resepti ja kuva: Satu Saunio, Kamomillan konditoriaAnnoksia: 12

Suklaa-banaanimuffinssit

Näistä muffinsseista tulee kuohkeita ja pehmoisia sekä todella herkullisia. Tämä on hyvä paikka upottaa se hedelmäkulhoon unohtunut banaani! Jos banaani on unohtunut niin pitkäksi aikaa, että se on kutistunut kovasti, niin niitä kannattaa käyttää kaksi.

Resepti on anteeksiantava eli banaanin määrä ei ole tässä ihan kauhean tarkka. Taikinan sekaan voi lisätä myös puoli desilitraa maapähkinävoita, jos haluat vielä vähän parempia muffinsseja!

Vinkki! Kuohkeimmat ja näteimmät muffinssit syntyvät, kun taikina ei ole liian paksua ja kun se paistetaan tukevissa vuoissa (kartonki-, folio-, silikoni- tai amerikan muffinssivuoka) tai muffinssipeltiä apuna käyttäen. Näiden avulla taikina ei leviä littanaksi paistamisen aikana, vaan se pääsee kohoamaan hyvin. Usein leipovan kannattaa harkita muffinssipellin hankkimista. Niitä myydään useimmissa sellaisissa kaupoissa, joissa on myynnissä leivontatarvikkeita. Niitä saattaa tulla vastaan myös kirpputoreilla. Jos sinulla ei ole muffinssipeltiä tai tukevia vuokia, voit laittaa kaksi tavallista paperivuokaa päällekkäin.

Suklaa-banaanimuffinssit, 12 kpl

  • 1 kypsä banaani
  • 1 dl vettä
  • 0,5 dl miedon makuista öljyä (kuten tavallista rypsiöljyä)
  • 0,5 dl maapähkinävoita (voit jättää pois)
  • 1,5 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 75 g maidotonta suklaata

Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen. Valmistele muffinssivuoat täyttämällä muffinssipellin kolot muffinssivuoilla, levittämällä tukevat vuoat uunipellille tai asettamalla kaksi paperivuokaa päällekkäin.

Kuori ja muussaa banaani. Sekoita banaanisose, vesi, öljy, sokeri, vaniljasokeri ja suola. Siivilöi joukkoon leivinjauhe, ruokasooda sekä vehnäjauho ja sekoita tasaiseksi. Leikkaa suklaa pieniksi paloiksi terävällä veitsellä ja lisää se lopuksi taikinaan.

Jaa taikina vuokiin ja paista esilämmitetyn uunin keskitasolla n. 20 minuuttia. Muffinssit ovat valmiit, kun niihin työnnetty tikku tulee ulos puhtaana.

Anna muffinssien jäähtyä hetken aikaa ennen niiden syömistä. Jos muffinssi on vielä kuuma, se ei välttämättä irtoa paperista. Jäähtyneestä muffinssista paperi kuitenkin irtoaa helposti. Säilytä valmiit muffinssit ilmatiiviisti joko huoneenlämmössä tai jääkaapissa. Muffinssit voi myös pakastaa.

Erityisruokavaliot

Gluteeniton: Vaihda vehnäjauhot Viljatuotteen Vaaleaan gluteenittomaan jauhoseokseen tai Semperin Fin Mix -seokseen ja sekoita mukaan 1/4 tl ksantaania. Toimi muutoin samoin kuin ohjeessa.

Soijaton: Tarkista, että käyttämässäsi suklaassa ei ole soijalesitiiniä.

Pähkinätön: Jätä maapähkinävoi pois ja tarkista, että suklaassa ei ole pähkinää.

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles