Kuvan etualalla on kaksi henkilöä, joista toinen lähestyy toista juosten sekä hymyillen ja pehmomiekka sekä pehmojousi kädessään.

Tyynysota vei Tuiskun boffauksen pariin

Tuisku Vilenius on Vegaanihaasteen tuutori, haasteen osallistujien Facebook-ryhmien moderaattori ja boffauksen eli pehmoasetaistelun harrastaja. Saat tästä artikkelista tietoa siitä, mistä boffauksessa oikeastaan on kyse ja mikä tekee siitä ihan omanlaisensa harrastuksen!

Kansikuva: Karoliina Kantola
Muut kuvat: Tuisku Vilenius

Miten päädyit boffauksen pariin?

Boffauksen pariin löysin vähän sattumalta. Päädyin leikkimään tyynysotaa yhteisen tutun kanssa. Kun ihmettelin miksi hän oli siinä niin hyvä, hän kertoi harrastavansa boffausta ja kutsui minut mukaan kokeilemaan. En muista kuulleeni lajista aikaisemmin, mutta innostuin heti.

Olin kiinnostunut kamppailulajeista jo aikaisemmin. Harrastin nuorena hetken judoa, mutta tiukka kuri, kilpailullisuus ja iso treenien määrä saivat minut lopettamaan. 

Mistä boffauksessa on kyse? 

Pehmomiekkailu eli boffaus on kamppailulaji, jossa vastustajaa lyödään vaahtomuovista rakennetulla pehmeällä aseella. Pehmeällä aseella voi lyödä oikeasti ilman monimutkaisia suojavarusteita. Muihin kamppailulajeihin verrattuna boffauksessa on poikkeuksellista se, että siinä taistellaan yleensä joukkueina.

Täsmällisemmin voisi oikeastaan puhua pehmoasetaistelusta, koska bofferi voi olla miekan lisäksi myös esimerkiksi keihäs tai kirves. Oma aseeni on jousi. Pidän siitä erityisesti siksi, että sillä voi saada todella paljon aikaan taistelussa, vaikka ei olisikaan se nopein tai vahvin tyyppi. 

Boffausta voi harrastaa monilla erilaisilla säännöillä, mutta Suomessa tunnetuimmat ovat Sotahuuto-tapahtuman säännöt. Yksinkertaistettuna tarkoitus on osua vastustajaan bofferilla eli pehmeällä aseella. Osuman saanutta raajaa ei saa enää käyttää, ja päähän tai keskivartaloon tullut osuma tarkoittaa että pelaaja on "kuollut" eli joutuu pois pelistä. 

Taistelut voivat olla yksi vastaan yksi, tai niitä voidaan käydä joukkueiden kesken. Säännöt määrittävät myös sen, miten ase rakennetaan turvallisesti. Tuomareita boffauksessa ei ole, vaan se on "herrasmieslaji", jossa osallistujien odotetaan pelaavan rehellisesti. 

Boffaus on monipuolinen liikuntalaji, jossa liikuntaa saavat iskuja lyövät kädet. Myös jalkatyöllä on paljon merkitystä kuten aina miekkailussa.

Liikunnan lisäksi boffauksessa pääsee myös askartelemaan, sillä aseita ei ole saatavissa valmiina, vaan kaikki täytyy tehdä itse – tai ostaa toiselta harrastajalta. 
 

Kuvassa on pehmoaseen nuolenkärkiä, jotka on tehty vaahtomuovista ja päällystetty ilmastointiteipillä. Pehmeän nuolen päähän on piirretty kuvioita.

Kaikissa boffaus-aseissa eli boffereissa on turvalliset vaahtomuovista tehdyt terät. 
 

Ketkä harrastavat boffausta?

Boffaus kiinnostaa monenlaisia ihmisiä. Mukana on esimerkiksi historian elävöityksestä ja roolipeleistä kiinnostuneita, mutta myös urheilutaustaisia, kuten jalkapallon tai kamppailulajien harrastajia. 

Boffaajien kokonaismäärää Suomessa on vaikea arvioida, koska useimmat harrastajat eivät ole minkään yhdistyksen jäseniä. Suurimpaan tapahtumaan Sotahuutoon osallistuu vuosittain reilu 600 taistelijaa. Harrastajien kokonaismäärä on todennäköisesti ainakin puolet suurempi, siis reilu 1000. 

Toisin kuin usein kuvitellaan, suomalaisella boffauksella ei nykyisin ole mitään tekemistä larppaamisen eli roolipelaamisen kanssa. Boffauksessa ei siis esimerkiksi näytellä mitään roolia tai sovita taistelun voittajaa etukäteen juonen perusteella. Boffauksessa ei ole myöskään rooliasuja – tosin isommissa tapahtumissa joukkueilla on tunnistamista helpottavat yhdenmukaiset asut, kuten värilliset liivit vaikkapa jalkapallossa! 

Mitä kannattaa huomioida, jos haluaa alkaa harrastaa boffausta?

Boffaus on rento laji, jossa jokainen saa harrastaa omien kykyjensä ja tavoitteidensa puitteissa. Boffaus on harrastuksena hyvin vapaamuotoinen, ja sopii siksi minusta erinomaisesti ihmisille, joita ns. vakavampien urheilulajien autoritäärisyys tai kilpailullisuus ahdistaa! Boffauksessa ei ole esimerkiksi sukupuoli- tai painosarjoja, vaan kaikki harrastavat yhdessä. 

Omissa treeneissämme yli kymmenen vuotta harrastaneet taistelevat yhdessä vasta-alkajien ja nuorten kanssa. Kaiken ikäiset voivat lähteä mukaan! Harrastajissa on paljon nuoria, mutta monen joukkueen ydinjoukko on tavallisia perheen vanhempia! Osa joukkueista järjestää myös erillisiä lasten treenejä. 

Vaikka boffauksen aseet ovat pehmeitä ja turvallisia, osumat saattavat silti sattua jonkin verran. Lisäksi kesätreeneissä ulkona naarmuja syntyy helposti. Boffaus sopii siis parhaiten pieniä kolhuja ja likaa pelkäämättömille. 

Boffausta voi harrastaa kotipihalla kaverin kanssa tai suuremmissa treeneissä. Kaikille avoimista treeneistä löytyy tietoa esimerkiksi Facebookin Sotahuuto-ryhmästä tai boffaus.fi-sivustolta. Sieltä löytyy myös ohjeita aseiden rakennukseen!

Treeneissä on yleensä lainattavia varusteita, eli omia aseita ei tarvitse olla valmiina, kun tulee kokeilemaan lajia. Onkin hyvä idea ensin kysyä kokeneemman apua, jotta välineistä tulee varmasti turvallisia. 

Kesällä treenataan yleensä ulkona ja treenit ovat ilmaisia. Talvikauden treeneissä pitää yleensä maksaa pieni osallistumismaksu, jolla katetaan harjoittelutilan vuokra. Pidempään harrastanut haluaa yleensä omat aseet, jotka saa parilla kympillä joko itse tehtynä tai toiselta harrastajalta tilattuna. Kaiken kaikkiaan boffaus on siis todella edullinen harrastus! 

Järjestetäänkö boffauksessa kilpailuja? 

Merkittävin boffaustapahtuma Suomessa on vuosittain järjestettävä viikonlopun mittainen Sotahuuto, johon osallistuu vuosittain reilu 600 taistelijaa. Vuoden 2022 Sotahuuto järjestetään Evolla 17.–19.6. Olen osallistunut Sotahuutoon vuodesta 2013 lähtien osana Ajan Kaarti -joukkuetta. 

Sotahuutoon osallistutaan joukkueina, jotka taistelevat liittolaisina ja toisiaan vastaan useita taisteluita viikonlopun aikana. Joukkueiden tavoitteena on olla osa sitä armeijaa, jossa on viimeisenä hengissä olevia taistelijoita ja joka täten voittaa taistelun. Lisäksi taisteluissa voi saada pisteitä muista tavoitteista, kuten lipunryöstöstä. 

Sotahuudon lisäksi järjestetään useita pienempiä tapahtumia ympäri vuoden. Aiemmin on järjestetty myös yksilötaistelun kilpailu Boffoliiga, mutta se on ollut joitakin vuosia tauolla. Tänä kesänä järjestetään myös ensimmäistä kertaa Minihuuto-tapahtuma lapsille
 

Kuvassa on peräkärry, joka on täynnä boffereita eli boffauksessa käytettyjä pehmoaseita.

Kun Tuiskun joukkue lähtee kisoihin, tarvitaan peräkärryn verran tilaa, jotta kaikki tarvittavat pehmoaseet saadaan mukaan.
 

Mikä on parasta boffauksessa? Kerro jokin kiva muisto! 

Boffauksessa parasta on kavereiden seura! Olemme hyviä ystäviä joukkueemme jäsenten kanssa, ja vietämme muutenkin vapaa-aikaa yhdessä. Tapahtumissa voi iloita kaikkien joukkuetovereiden menestyksestä. Koska lajimme on pieni, eri joukkueiden välillä on myös hyvä yhteishenki. Esimerkiksi Sotahuudossa kokoonnumme iltaisin kaikki yhdessä syömään Jesus Imperator -joukkueen tarjoamia lettuja ja kertaamaan päivän parhaita suorituksia. 

Boffausvarusteet herättävät usein vähän huvitusta ohikulkijoissa. Kerran kaupan kassalla toinen asiakas kysyi, ammunko nuolilla taulua vai eläimiä. Vastasin että ihmisiä tietenkin!

Miten valmistaudut harjoituksiin ja kilpailuihin?

Joukkueeni treenaa kahdesti viikossa, ja tavallisia viikkotreenejä varten ei tarvitse valmistautua erityisesti. Treenien alussa lämmittelemme aina kaikki nivelet, koska muuten nyrjähdyksiä voi sattua helposti. 

Treenimme kestävät tavallisesti kaksi tuntia. Treenien aikana runsas nesteyttäminen on erittäin tärkeää, erityisesti aurinkoisina kesäpäivinä. Treenipäivinä syön tavallisesti, mutta olen huomannut, että minulle on tärkeää syödä jotain heti treenien jälkeen, sillä muuten saan helposti migreenin matalasta verensokerista.

Sotahuuto taas vaatii enemmän valmistautumista. Muutamaa viikkoa ennen alkavat askartelutalkoot, jotta kaikki tarvittavat aseet ovat ehjiä ja turvallisia. Lisäksi joukkue tarvitsee oman lipun ja tunnistettavat vaatteet. Tapahtuma kestää viikonlopun, ja yövymme siellä ulkona teltoissa. 

Tapahtumaan voi tilata valmiin ruokailun, mutta olemme yleensä valmistaneet ruoat itse. Ruoan on tärkeää olla energiapitoista, mutta helposti sulavaa ja nopeasti valmistettavaa. Yleensä keitän trangialla muutamassa minuutissa valmistuvaa pataa couscousista tai nuudeleista, soijarouheesta ja mausteista. Lisäenergiaa saan öljystä. Taisteluiden aikana on hyvä nesteyttää urheilujuomalla tai esimerkiksi mehulla. 

Mikä ihmeen Ajan Kaarti? 

Oma joukkueeni Ajan Kaarti on perustettu Helsingissä vuonna 2012. Liityin joukkueeseen jo keväällä 2013 tutustuttuani toisaalla erääseen perustajajäsenistä. Ajan Kaarti tunnetaan boffausympyröissä nopeudesta, hyvistä yksilösuorituksista ja vahvasta eksentrisyydestä. Tapahtumissa meidät tunnistaa japanilaistyylisistä mustavihreistä vaatteista. 

2021 saimme toistaiseksi parhaan tuloksemme Sotahuudossa ja olimme sijalla 5! Ehkä tänä vuonna voitto?

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles