Kirjahylly kuvattuna alaviistosta. Kirjat eivät ole siisteissä riveissä, vaan osa kirjoista on eri tasossa muiden kanssa. Kirjat näyttävät vanhoilta ja vähän kuluneilta. Niiden yleisväri on ruskea.

Vegesanasto

Tässä pieni sanasto sellaisista sanoista, termeistä ja tuotemerkeistä, joita saattaa tulla vastaan, kun innostuu Vegaanihaasteesta ja jotka saattavat olla ennestään vähän vieraita. Mukana on myös sellaisia tuotteita, joiden nimi on muuttunut, mutta joiden vanhaa nimeä saattaa näkyä vielä joissakin resepteissä. 

Ei hätää, tästä ei järjestetä pistokokeita! Listan ehkä hassultakin kuulostavia tuotteita ei myöskään kannata missään nimessä säikähtää, sillä mikään niistä ei ole millään tavalla välttämätön osa Vegaanihaastetta. Suurin osa kasvisruoasta on ihan niitä kaikille ennestään tuttuja asioita, kuten juureksia, hedelmiä, viljatuotteita, papuja ja pähkinöitä.

Alpro Airy & Creamy: Alpron vaahtoutuvan soijavispin aikaisempi nimi. Nykyisin tuotteen nimi on Alpro Whipping.

Alpro Go On: Vanha nimi Alpro Greek style -soijajogurteille. Myös soijarahka-sanaa saatetaan käyttää, kun puhutaan tästä tuotteesta.

Anamman pyörykät: Tuotenimi ja valmistaja on muuttunut, ja nykyisin samoja pyöryköitä valmistaa Naturli. Kyseessä ovat soijarouhepyörykät, joista monet tykkäävät. Löytyvät pakasteosastolta.

Aquafaba: Säilykekikherneiden tai muiden papujen liemi eli se liemi, jossa ne pavut siellä purkissa uivat. Tätä voidaan käyttää joissain leivonnaisissa ja ruoissa kananmunan tilalla. Esimerkiksi marenki onnistuu aquafaballa eikä maistu pavuilta.

Gluteenijauho: Vehnän proteiinista eli gluteenista valmistettu jauho, jota käytetään seitanin tekemiseen. (Gluteenijauho ei ole gluteenitonta eikä se näin ollen käy gluteenitonta ruokavaliota noudattaville.)

Gramjauho eli kikhernejauho: Kikherneistä valmistettu jauho, jota perinteisesti käytetään monissa intialaisissa ruoissa. Gramjauhosta voi valmistaa myös proteiinirikkaan vaihtoehdon munakkaalle, jota kutsutaan esimerkiksi kikhernemunakkaaksi, kikherneomeletiksi tai kikhernekkääksi. Gramjauhoa voi käyttää myös seitantaikinassa. (Gramjauho ei ole sama asia kuin grahamjauho, joka on täysjyvävehnää.)

Hernerouhe ja herneproteiinirouhe: Nämä ovat kaksi eri asiaa, joiden yhdistävä tekijä on herne. Näitä voi käyttää samanlaisiin ruokiin, mutta ne käyttäytyvät vähän eri tavoin. Hernerouhe on valmistettu kokonaisesta herneestä rouhimalla ja se vaatii vähintään liotuksen ennen käyttöä (katso käyttöohje pakkauksesta). Herneproteiinirouhe (valmistaja Vegesun) on puolestaan valmistettu soijarouheen tavoin teksturoimalla herneproteiinia. Sitä voi käyttää samalla tavalla kuin soijarouhetta, mutta se on rakenteeltaan soijarouhetta pehmeämpää.

Hirvensarvisuola: Nostatusaine, jota käytetään joissain ihan satunnaisissa tuotteissa. Nimestään huolimatta tuote on täysin vegaaninen. Tuote on aikoinaan valmistettu oikeastikin hirvensarvista, mutta nyttemmin se valmistetaan teollisesti.

Hummus: Useimmiten kikherneistä valmistettu tahna, jota voi käyttää levitteenä, täytteenä tai lisukkeena. Hummusta myydään useimmissa kaupoissa, mutta sitä voi tehdä myös itse.

Härkäpapurouhe ja härkäpapurouheseos: Molemmat tuotteet valmistetaan härkäpavuista, mutta kyseessä on kaksi hyvin erilaista tuotetta, jotka käyttäytyvät ruoanlaitossa vähän eri tavoin. Rouhe tehdään rouhimalla kokonainen härkäpapu, ja se pitää liottaa ja kypsentää ennen syömistä. Härkis-sarjan härkäpapurouheseos puolestaan on ikään kuin pelletti, joka on tehty härkäpavusta ja herneestä. Se on sellaisenaan käyttövalmista ja sitä voi lisätä esimerkiksi smoothieen. Jos käytät sitä ruoanlaitossa, huomioi, että sellaisenaan se on kovaa, mutta liian pitkään liotettuna se hajoaa.

Jauhis: Yleisnimi kasviproteiinituotteille, jotka sellaisenaan näyttävät raa’alta jauhelihalta ja joita myös käytetään kuin jauhelihaa. (Apetit-sarjassa on valmiita pyöryköitä ja pihvejä, joiden nimi on kasvisjauhis. Kyseessä on kuitenkin eri asia kuin raa'an jauhelihan tyylinen jauhis.)

Juureva: Juureksista ja öljystä valmistettu levite, jota on saatavilla kahta versiota eli punajuuri ja valkojuuri-palsternakka.

Kala namak, musta suola: Rikkipitoinen ja siksi keitetylle kananmunalle maistuva ja tuoksuva (lue: haiseva) suola, jota voi käyttää esimerkiksi kikhernemunakkaan tai munattoman voin maustamiseen. Tätä löytää todennäköisimmin aasialaisista ja kasvisruokaan erikoistuneista kaupoista.

Kaslink Aito: Tuotesarjan nykyinen nimi on Fazer Aito. Tuotesarjassa on monenlaisia kaurapohjaisia maitoja, kermoja ja jogurtteja.

Kaurakevi, kaurafraiche, sour oat: Kaurapohjaisia vaihtoehtoja kermaviilille ja ranskankermalle.

Kasvimaito, kasvikerma: Yleisnimi kaikille kasviperäisille maidon ja kerman vaihtoehdoille. Tuotteet valmistetaan useimmiten kaurasta, soijasta, riisistä tai pähkinöistä. On hyvin yleistä puhua kasvimaidoista maitona, kasvikermoista kermana ja vaikkapa margariinista voina, vaikka niissä ei olisikaan eläinperäisiä maitotuotteita. Tuotteiden valmistajat ja myyjät ei voi käyttää kasvimaitotuotteista maitoon viittaavia nimiä nimisuojan vuoksi, mutta yleiskielessä nämä ovat ihan sallittuja termejä. Ruokakaupassa kasvimaidot kulkevat yleensä soijajuoma- ja kaurajuoma-nimillä. Vegekermojen nimissä viitataan usein ruoka- tai ruoanlaitto-sanoihin. Vaahtoutuvat versiot vegekermasta ovat yleensä nimeltään vispejä. Samasta nimisuojasyystä myöskään kasviperäisten jogurttien kauppanimet eivät sisällä jogurtti-sanaa. Kaupan jogurttihyllyn vegeosastolla voi siis olla kaikenlaisia versioita ja väännöksiä, kuten oatgurt, jogoat, soygurt, plantgurt, jogu, soijavalmiste, kaurarahkis, kauraherkku tai kauravälipala. On kuitenkin ihan ok puhua soija- tai kaurajogurtista.

Kaurapala: Fazer Yosan tuote, joka on tehty kaurasta ja herneproteiinista. Voidaan käyttää tofun tapaan ruoanlaitossa. Monet tykkäävät käyttää tätä murennettuna raejuuston tilalla.

Munakoisosilli: Munakoisosta valmistettu kasviperäinen vaihtoehto sillille.

Munatonvoi: Useimmiten tofusta, kikherneistä ja margariinista valmistettu vaihtoehto munavoille.

Naturli: Tällä viitataan yleensä Naturlin Vegaaniseen levitteeseen, joka on vegaaninen vaihtoehto voille ja joka maistuu useimmille heillekin, jotka eivät ole löytäneet margariineista itselleen sopivanmakuista vaihtoehtoa. (Naturli-sarjassa on myös muita tuotteita, kuten jäätelöä ja pyöryköitä.)

Nyhtis: Nyhtökaura eli härkäpavuista, herneistä ja kaurasta tehty proteiinirikas tuote, jota voi käyttää monissa sellaisissa ruoissa, joissa käytetään lihasuikaleita, jauhelihaa tai kanaa.

Oumph!: Soijapohjainen tuotesarja, jossa on eri tavoin maustettuja paloja ja suikaleita sekä pitsoja ja hampurilaispihvi. Tuotteet ovat pakasteita.

Porkkala: Porkkanoista tehty vaihtoehto kylmäsavulohelle. Kypsennetyt porkkanat marinoidaan yleensä savuaromilla ja muilla mausteilla.

PåMackan: Oatly-tuotesarjan kaurapohjainen vaihtoehto tuorejuustolle. Tuotteen nimi oli aikaisemmin påMackan, mutta nykyisin se on Oatspread. (Nimi on muuttunut ihan vastikään, joten molempia nimiä voi vielä olla myynnissä.)

Quorn: Sieniproteiinista valmistettuja kasviproteiinituotteita. Tällä hetkellä Suomessa myytävistä kuluttajille suunnatuista tuotteista ainoastaan Quorn-nugetit ovat vegaanisia, sillä muut sisältävät kananmunaa. Joissain ravintoloissa voi olla tarjolla vegaanisia Quorn-pihvejä, mutta niiden vegaanisuus kannattaa varmistaa henkilökunnalta, jos haluat nimenomaan vegaanisen pihvin.

Ravintohiivahiutale, oluthiivahiutale: Ravintohiiva on vähän juustoisen ja pähkinäisen makuinen tuote, jota voidaan käyttää esimerkiksi pitsoissa ja pastoissa sekä popkornin mausteena. Ravintohiiva ei ole aktiivista hiivaa eli sillä ei voi leipoa ja se ei myöskään yleensä aiheuta ongelmia henkilöille, joilla on muutoin hiivan kanssa ongelmia.

Seitan: Vehnän proteiinista eli gluteenista valmistettu ruoka-aine. Tätä voi tehdä itse tai ostaa valmiina kaupasta. Monet vegaanisista nakeista ja leikkeleistä ovat seitania. Tiesitkö, että seitan on ikivanha tuote, jota on valmistettu ensimmäisen kerran Kiinassa jo tuhat vuotta sitten? (Seitantuotteet eivät sovellu keliaakikoille, koska niiden pääraaka-aine on gluteeni.)

Soijarouhe: Soijarouhetta voi käyttää ruoanlaitossa jauhelihan tilalla. Sitä myydään sekä kuivatavarana että valmiiksi turvotettuna ja maustettuna (tällöin useimmiten pakaste).

Tartex: Maultaan vähän maksamakkaraa muistuttava kasvistahna, jota myydään tuubissa.

Tempe, tempeh: Soijapavuista tai muista palkokasveista tehty tuote, jota voidaan käyttää samantyyppisissä ruoissa kuin tofua. Tempe valmistetaan fermentoimalla ja siinä pavut ovat kokonaisia. Sen maku saattaa vaatia totuttelua, ja paras tapa tutustua tempeen onkin sen hyvä marinointi sekä paistaminen rapeaksi.

Vegiar: Merilevästä valmistettu vaihtoehto mätitahnalle. Tätä myydään ihan perusruokakaupoissa, useimmiten kalatuotteiden läheisyydessä tai erillisessä vegetuotteiden hyllyssä.

Vekoni, vegepekoni: Kasviperäinen vaihtoehto pekonille. Vegaanista versiota pekonista voi valmistaa itse tosi monista eri raaka-aineista, kuten soijahiutaleista, seitanista, sienistä tai jopa porkkanasta. Joissain kaupoissa myydään myös valmista vegepekonia.

Vihis: Hoviruoka-tuotemerkin alunperin kehittelemä kasviperäinen vaihtoehto lihapiirakalle, johon yleensä viitataan, kun puhutaan Vihiksistä. Myös monet muut valmistajat tekevät vastaavia piirakoita ja olemassa on tietysti myös reseptejä kotonatehtäville piirakoille.

Vuusto: Tämä on yksi nimitys vegaanisille juustoille. Vegaaninen juusto tai vegejuusto ovat myös yhtä hyviä nimiä.

Vöner: Vegaaninen seitanista valmistettu vaihtoehto dönerille eli kebabille. Vöner on Vöner-nimisen yrityksen tuotteiden nimi. Muita seitankebabia valmistavia yrityksiä ovat esimerkiksi Santun seitan ja Vegem.


Kuva: Cristina Gottardi, unsplash.com

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles