Kuvassa on barrakuda ja pienempiä kaloja vihreän merikasvillisuuden ja korallien yläpuolella.

Kalastus runtelee merten ekosysteemejä yhä pahemmin

Kalastukseen liittyy suuria eettisiä ja ekologisia ongelmia, aivan samoin kuin nisäkkäiden ja lintujenkin syömiseen.

Useimmat valtamerien kalakannat ovat vakavasti ylikalastettuja. Kalastusalusten laivastot ovat tyhjentäneet merialueen toisensa jälkeen ja siirtyneet sitten eteenpäin, yhä uusille merille. 

Kalastus on kuitenkin jatkunut myös lähes tyhjiin nyhdetyillä merialueilla edelleen niin voimakkaana, etteivät kalakannat ole saaneet tilaisuutta elpyä. Useimpien ihmisen voimakkaasti pyytämien kalojen populaatiot valtamerissä ovat kutistuneet arviolta 75–95 prosentilla.

Esimerkiksi vielä 1500-luvulla yksittäiset Välimeren kalastajakylät saattoivat saada saaliikseen 140 000 tonnikalaa vuodessa ja tonnikalat vaelsivat suurin parvin Mustallemerelle saakka. Roomalaisten aikoina kalaa oli vielä enemmän. Nykyään koko Välimeren vuosittainen tonnikalasaalis on noin tuhannen yksilön suuruinen. Suurin osa Välimerestä onkin muuttunut eräänlaiseksi autiomaaksi, vetiseksi Saharaksi.

Kalabiologien mukaan monien tärkeiden kalalajien poikastuotto on supistunut noin yhteen tuhannesosaan. Tämä johtuu pääosin siitä, että suurikokoisia ja erityisen paljon jälkeläisiä tuottavia yksilöitä on jäljellä vain vähän. Lisäksi lukemattomat kalojen kutualueet ovat tuhoutuneet saaste- ja sedimenttikuormien alle tai tuhoutuneet pohjatroolauksen takia.

Pohjatroolaus tuhoaa merten ekosysteemejä ja edistää ilmastokriisiä

Pohjatroolaus on ympäristön kannalta tuhoisin yksittäinen kalastuksen muoto. Siinä suuria verkkoja ja niiden raskaita painoja vedetään pitkin merenpohjaa. Jo yksi troolauskerta tappaa usein suuren osan kaikista merenpohjalla elävistä eliöistä kuten koralleista, merivuokoista, merililjoista, merietanoista, meritähdistä ja merisiileistä.

Merentutkijat ja ympäristöjärjestöt ovat välittäneet maailmalle kuvia, joissa merivuoria troolaavat kalastusalukset nostavat pinnalle hauraita ja tyvestään keskikokoisten puiden paksuisia korallipensaita, jollaiset voivat radiohiilimittauksien mukaan olla jopa 4 000 vuoden ikäisiä.

Pohjatroolausta on verrattu metsästykseen, jossa metsästäjä polttaa ikivanhan aarniometsän saadakseen saaliikseen pari oravaa. Merivuoren pinta voi jo yhden troolauskerran jälkeen olla kuin suursodan runtelema. Jokainen upea mutta hauras korallipensas on palasina ja myös suurin osa vuoren muista eliöistä on kuollut tai loukkaantunut vakavasti.

Pohjatroolaus näyttäisi pienentävän myös merenpohjan hiilivarastoa. Runsaasti kansainvälistä huomiota saaneen tutkimuksen mukaan pohjatroolaus saattaisi joka vuosi vapauttaa merenpohjalta suunnilleen saman verran hiilidioksidia kuin lentoliikenne sitä tuottaa. 

Kyseinen tutkimus perustui tietokoneen tekemään mallinnukseen. Asiasta tehdyt empiiriset tutkimukset ovat viitanneet siihen, että todellisuus saattaa olla vielä karumpi. Barcelonan yliopiston tekemien mittauksien mukaan toistuva pohjatroolaus Katalonian rannikolla on pienentänyt merenpohjan pintakerroksen hiilisisältöä noin 40 prosentilla.

Pohjatroolausta tekevät kalastusalukset ovat yleensä kiinnostuneita vain tietyistä lajeista. Muun muassa katkarapuja, turskaa, kampeloita, keltaroussia (orange roughy), merianturaa (sole), kivikalaa (rockfish) ja kampasimpukoita pyydetään pohjatroolaamalla. Ne heittävät lähes aina suuren osan saaliistaan yli laidan, kuolleina tai kuolevina.

Myös muiden kalastuksen muotojen vaikutus ilmastoon voi olla isompi kuin on ajateltu

Kaikki alkutuotanto valtamerissä tapahtuu pinnan tuntumassa, koska valo ei pääse tunkeutumaan syvälle veteen. 

Valtameren pintakerroksessa on kuitenkin yleensä pulaa erilaisista ravinteista, koska niiden vesi on voimakkaasti kerrostunutta: pinnalla on kevyempää lämmintä vettä ja alhaalla raskaampaa kylmää vettä. Kun ravinteet vajoavat lämpimästä pintavedestä syvään, kylmään veteen esimerkiksi kuolleen planktonin mukana, ne eivät enää nouse automaattisesti takaisin pinnalle, ellei jokin tekijä palauta niitä takaisin kiertoon.

Vielä vähän aikaa sitten merentutkijat uskoivat, että ainoastaan erilaiset fysikaaliset prosessit kuten hirmumyrskyt tai merivirtojen mannerten ja saarten luo synnyttämät kumpuamisalueet palauttavat merkittäviä määriä ravinteita takaisin merien pintakerrokseen. Uusien tutkimuksien valossa tämä on ollut vakava väärinkäsitys. 

Erilaiset syvällä ruokailevat mutta merien pintakerrokseen ulostavat merieläimet kuten valaat ja kalat näyttäisivät itse asiassa palauttavan pinnalle paljon suuremman määrän ravinteita kuin fysikaaliset ilmiöt. Vähentämällä kalojen ja muiden merieläinten määrää ihminen on saattanut heikentää myös merien hiilinieluja vaarallisella ja ilmaston lämpenemistä nopeuttavalla tavalla.

Tärkeää on myös se, että kalastusaluksien pyydyksien keskelle jäävät kalat kärsivät todennäköisesti kuollessaan enemmän ja kuolevat hitaammin, kuin mikä niiden luonnollinen osa olisi. Petokala tappaa yleensä saaliinsa nopeasti, mutta verkot pakkaavat ja puristavat lukuisia kaloja tiiviiksi massaksi niin että ne musertuvat ja niiden evät katkeilevat. Tämän jälkeen pahasti vahingoittuneet kalat voivat vielä elää tuntikausia ennen kuin ne lopulta tukehtuvat kuoliaaksi. 

Tekstin on kirjoittanut tiede- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki.


Tiesitkö, että kalat leikkivät ja tarvittaessa myös huijaavat? Lue kaloista ja niiden kyvyistä lisää Vegaanihaasteen sivuilta!

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles