Eläintuotanto lisää lannoitteiden käyttöä ja heikentää vesistöjen tilaa
Noin 80 % Suomen peltopinta-alasta on varattu rehukasveille. Eläinperäisen ruoan tuottaminen on resurssien käytön kannalta todella tuhlaavaa ja aiheuttaa myös paljon päästöjä. Lannoitteet ovat välttämätön osa viljelyä, mutta niiden käyttöön liittyy ekologisia ongelmia, kuten vesistöjen rehevöitymistä.
Siirtymällä enenevässä määrin kasviperäiseen ruoantuotantoon, voidaan vaikuttaa myös peltopinta-alan ja lannoitteiden tarpeeseen sekä peltojen ravinnehuuhtoumaan ja sitä kautta parantaa vesistöjen tilaa.
Maatalouteen käytettävää peltopinta-alaa on Suomessa yli 2 miljoonaa hehtaaria, ja noin 80 % tästä on käytössä eläinten rehuntuotantoon. Eläinperäisen ruoan tuotanto kahmiikin itselleen moninkertaisen määrän peltopinta-alaa kasviperäiseen tuotantoon verrattuna.
Kun kasviperäinen proteiini muunnetaan eläinproteiiniksi, kuluu jopa 90 % ravinnon energiasta eläimen omiin elintoimintoihin. Tämä lisää moninkertaisesti eläintuotannon aiheuttamia ympäristövaikutuksia. Eläintuotannon vuoksi maatalouteen tarvittavia resursseja kuluu runsain määrin, eivätkä lannoitteet ole tästä poikkeus.
Lannoitteet sisältävät ravinteita, kuten fosforia ja typpeä, jotka ovat kasvien kasvun kannalta välttämättömiä ja joita on luontaisesti niukasti tarjolla maaperässä. Viljelykasvien kasvun ja satomäärän maksimoiminen lannoitteiden avulla ei ole ympäröivän luonnon kannalta ongelmatonta.
Peltojen lannoittaminen vaikuttaa koko peltoa ympäröivän valuma-alueen vesiekosysteemien tilaan, kun lannoitteiden sisältämät ravinteet valuvat pintaveden mukana jokiin ja järviin – sekä lopulta mereen. Alueilla, joissa peltoja tehoviljellään paljon, on ravinnehuuhtouma suurin vesistöjä kuormittava ja rehevöittävä tekijä.
Maatalouspelloilta valuvat ravinnehuuhtoumat aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä. Rehevöitymisen tunnetuimpia seurauksia ovat kuumina kesinä ilmaantuvat sinilevien massaesiintymät järvissä ja Itämerellä.
Lannoitteiden ominaisuuksissa on eroja
Peltoja lannoitetaan sekä orgaanisilla että mineraalilannoitteilla. Suomessa puolet peltopinta-alasta lannoitetaan mineraalilannoitteella ja puolet orgaanisella lannoitteella.
Orgaanisilla lannoitteilla tarkoitetaan eläin- ja kasviperäisiä sekä bakteeripohjaisia lannoitteita. Näitä ovat muun muassa jätemateriaalit, teollisuuden sivutuotteet sekä eläinten lanta ja teurasjäte.
Mineraalilannoitteet puolestaan ovat niin kutsuttuja keinolannoitteita, jotka louhitaan maaperästä ja valmistetaan laboratoriomenetelmillä. Keinolannoitteita käytetään maataloudessa runsaasti, sillä niissä ravinteet ovat usein paljon helpommin kasvin saavutettavissa olevassa muodossa.
Asiantuntijoiden mukaan mineraalilannoitteissa käytettävä, louhittu fosfori on loppumassa maapallolta jopa noin 50 vuoden sisällä. Tutkijoiden mukaan tämä johtaa siihen, että maatalouden on supistuttava tulevien vuosikymmenten aikana.
Orgaanisen lannoituksen lisääminen eli niin kutsuttu kierrätysravinteiden käyttö onkin tarpeellista. Ne myös parantavat huomattavasti maaperän laatua ja ominaisuuksia.
Tällä hetkellä peltoja lannoitetaan paljon tuotantoeläinperäisellä orgaanisella lannoitteella, koska sitä on saatavilla niin paljon, jopa ongelmaksi asti. Tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen, kun uusia lannoitustapoja kehitetään.
Orgaanisen lannoitteen kohdalla oikeanlainen suhteuttaminen, ravinnemäärien kohdentaminen sekä muuntaminen kasveille sopivaan muotoon on työläämpää kuin mineraalilannoitteilla. Se voi myös lisätä ravinnehuuhtouman määrää.
Lannoittaminen on tulevaisuuden maatalouden suuri haaste
Viljelymenetelmillä ja erilaisilla ravinnehuuhtoumaa estävillä toimintatavoilla on ympäristökuormituksen kannalta suuri merkitys. On kuitenkin osoitettu, että viljelytekniikan lisäksi peltoalan osuus valuma-alueesta vaikuttaa ravinnekuormitukseen merkittävästi.
Peltopinta-alan vähentämistä ei voi jättää pois rehevöitymisen estämiseksi tarjolla olevista ratkaisuvaihtoehdoista. Mikäli maankäyttö vähenisi kasvipohjaisen ruoantuotannon seurauksena, olisi lannoitteille vähemmän tarvetta.
Tutkimusten mukaan tuottamalla pelkästään kasvipohjaista ihmisravintoa, maatalouden kahmima peltopinta-ala olisi vain 25 % nykyisestä.
Siirtyminen kasvipohjaiseen ruoantuotantoon ei tule tapahtumaan yhdessä yössä, joten tuotantoeläimet ja niistä hyödynnettävä orgaaninen lannoite eivät katoa hetkessä. Erilaisten kasvi- ja bakteeriperäisten orgaanisten lannoitteiden kehittämistä tehdään jatkuvasti jo pelkästään sen vuoksi, että louhittava fosfori ei tulevaisuudessa ole enää vaihtoehto.
Lisäksi on hyvä tietää, että palkokasveja, kuten härkäpapua ja hernettä viljelemällä typen osuutta ravinnehuuhtoumassa voidaan vähentää. Palkokasvien juurinystyröissä elävät bakteerit kykenevät nimittäin sitomaan typen ilmasta kasville kelpoiseen muotoon, mikä vähentää typpilannoitteiden tarvetta.
Kun ruoantuotannossa siirrytään vähitellen kasviperäiseen tuotantoon, vähenee peltopinta-alan ja lannoitteiden tarve. Tulevaisuuden pellolla kasvaa siis ruokaa, jonka ekologiset vaikutukset ovat nykyistä ruoantuotantoa pienemmät ja vaikutukset myös vesistöihin vähäisemmät.
Artikkelin on kirjoittanut Maija Aro, luonnontieteiden kandidaatti, ympäristönmuutoksen ja globaalin kestävyyden maisteriopiskelija.
Katso myös Maijan pitämä ympäristöaiheinen webinaari Vegaanihaasteen Youtube-kanavalta.
Lue lisää!
- Kasvisruokavalio on ympäristöteko
- Kasvisruoka ja luonnon monimuotoisuus
- Ilmastoviisas: Kierrätysravinteiden käyttö
- Ilmastoviisas: Typen kierto ja palkokasvit ilmastoystävällisinä ruoan, rehun, lannoituksen ja energian tuottajina
- Yle: Fosfori loppumassa maapallolta, maataloutta uhraa romahdus
- Yle: Tervetuloa vegaani-Suomeen! Mitä tapahtuisi, jos kaikki suomalaiset lopettaisivat eläinperäisten ruokien syömisen?
- Ruokavirasto: lannoitteet ja lannoitevalmisteet
- Puustinen, Markku. 1999. Viljelymenetelmien vaikutus pintaeroosioon ja ravinteiden huuhtoutumiseen. Suomen ympäristökeskus.
Kuva: Raimo Lantelankallio, unsplash.com
