Ekologi ja evoluutiobiologi Noora Kaunisto kertoo seuraavassa artikkelissa, mitä eläinten mielenmaisemasta tiedetään nykytutkimuksen valossa.
Kun tieteen parissa tutkitaan muiden eläinten mielensisäisiä koukeroita, löytyy jatkuvasti lisää todisteita sille, että olemme aliarvioineet muiden eläinten tuntevuuden ja älykkyyden. Eläintutkimus on viime vuosikymmeninä ottanut suuria loikkia kohti ainakin alustavaa muiden eläinten ymmärrystä.
Tutkijoilla on nyt käytössään aivokuvantamisen kaltaisia uusia tutkimusmenetelmiä. Kertynyt tutkimustieto osoittaa, ettemme asuta tätä planeettaa lainkaan niin yksin kuin ehkä joskus luulimme. Vaikka emme voi koskaan tarkkaan tietää, mitä edes toinen ihminen tarkalleen kokee tai ajattelee, meillä alkaa olla aavistus muidenkin eläinlajien mielistä.
Tietoinen eläin
Vuonna 2012 suuri joukko neurotieteen asiantuntijoita julkaisi lauselman, ns. Cambridgen tietoisuuden julistuksen, jossa todetaan, että muillakin selkärankaisilla, ja joillakin selkärangattomilla, on hermostolliset edellytykset tietoisuudelle. Samassa vakuutetaan, että ihmisen aivorakenne ei ole ainoa tunnetilat mahdollistava malli. Nykyinen tieteellinen aineisto tukee näkemystä, jonka mukaan hyvinkin erilaisin aivoin varustetut eläimet voivat olla tietoisia, kokea tunnetiloja ja selviytyä vaativista analyyttisistä haasteista.
Tietoisuus tarkoittaa pohjimmiltaan, että yksilö on läsnä maailmassa, tuntee tunteita, käsittelee tietoa ympäristöstä ja on tajuinen. Voidaan puhua ”kvalioista” eli kokemuksellisuudesta: esimerkiksi päästäisenä eläminen mitä todennäköisimmin tuntuu joltakin. Tietoisuutta on pyritty jäsentämään usein eri tavoin, alla on yksi esimerkki.
Perustavanlaatuisin tietoisuuden muoto, tunnetietoisuus, on usein läsnä niissäkin eläimissä, jotka eivät loista älykkyyttä vaativissa tehtävissä. Tunnetasolla tietoinen eläin kokee maailman reagoiden asioiden miellyttävyyteen tai epämiellyttävyyteen. Perustavat tunteet eivät vaikuta olevan vähäisemmät vähemmän älykkäillä eläimillä. Itse asiassa on mahdollista, että kun älykkyyttä on vähemmän tunteita suitsimassa, tunteet palavat kovemmin. On perusteltua ajatella, että päästäisen ilon tai surun tunne on yhtä suuri kuin ihmisen vastaava, vaikka kyseinen eläin ei ylläkään älynsä osalta ihmisen tasolle.
Kognitiivisella tietoisuudella puolestaan tarkoitetaan kykyä havainnoida, sisäistää ja käsitellä ympäristön antamia ärsykkeitä. Kun eläin ratkoo eteensä tulevia käytännön ongelmia älynsä avulla tai vaikkapa kaivaa muististaan jonkun asian, se operoi tällä tasolla.
Kolmannen tietoisuuden tason muodostaa tietoisuus itsestä. Tätä kykyä tutkitaan esimerkiksi peilitesteillä. Itsetietoisuuden tasolle yltävät eläimet ymmärtävät jollakin tavalla oman erillisyytensä ympäristöstään ja muista yksilöistä. Peilitestin läpäisseitä eläimiä ovat ainakin tietyt varislinnut, delfiinit, norsut sekä eräs puhdistajakalalaji. Oman kehon hahmottamiseen viittaavia tuloksia peilien käytöstä on löydetty esimerkiksi sioilta. Peilitestejä on kritisoitu kovasanaisesti esimerkiksi siksi, että koeasetelmissa ei ole aina osattu ottaa huomioon suuriakin lajienvälisiä eroja aisteissa tai ekologisissa ominaisuuksissa. Joka tapauksessa huomattavaa on, ettei tietoisuus itsestä ole edellytys perustavalle tuntevuudelle ja tietoisuudelle.
Tunteet ja tuntemukset
Yleinen käsitys tutkijoiden kesken on, että tietyt perustavat tunteet ovat yhteisiä monille selkärankaisille. Perustunteiksi luettavista ilmiöistä keskustellaan, mutta niiksi voidaan luokitella ainakin pelko, aggressio, ilo ja suru. Erityisesti nisäkkäiden ja lintujen kohdalta tutkimusaineistoa on paljon, muista lajiryhmistä tiedetään vähemmän.
Tutkimus on kohdistunut enemmän negatiivisten tunteiden, kuten kivun, kärsimyksen ja pelon tutkimiseen. Positiivisten tunteiden tutkiminen on uudempaa. Esimerkiksi kalojen kohdalla on jo vahvaa näyttöä kivun ja pelon kokemuksesta. Kalojen positiivisia tunteita on tutkittu paljon vähemmän, mutta alustavien tulosten valossa kalan hyvä mieli voi syntyä toisaalta perustavien tarpeiden täyttyessä, toisaalta myös tutkimisesta, oppimisesta ja leikkimisestä. Tunteita voidaan käyttäytymistutkimusten lisäksi jossain määrin tutkia fysiologisin keinoin, esimerkiksi aivokuvantamismenetelmin ja hormonimittauksin.
Tunteiden olemassaolo on ollut evolutiivisesti hyödyllistä, ja siksi ne ovat levinneet laajalle eläinkunnan sukupuussa. Tunteet ovat ohjanneet eläimiä poispäin vahingollisista asioista, kohti selviytymistä ylläpitäviä, hyvältä tuntuvia asioita. Tunteet ohjaavat toimintaa myös oppimisen kautta: kun eläin kokee kerran ikäviä tunteita tietyssä yhteydessä, se usein välttää kyseistä tilannetta tai paikkaa myöhemmin. Positiivisiin tunteisiin liittyviin tilanteisiin hakeudutaan uudelleen. Eläimet kokevat positiivisia tunteita esimerkiksi sosiaalisesta toiminnasta, hoivasta, käyttäytymistarpeiden toteutumisesta, ruuasta, oppimisesta, leikistä ja parittelusta.
Perustavien tunteiden kokemisesta vastaavat aivojen ominaisuudet ovat siis evolutiivisesti vanhoja. Siten perustunteet ovat läsnä eläimissä aina päästäisestä norsuun ja ihmiseen.
Kivun kokeminen vaikuttaa olevan yhteistä kaikille selkärankaisille ja joillekin tutkituille selkärangattomille.
Kipu on neurologinen kokemus, johon liittyy tunteita. Se ei siis ole vain reaktio ärsykkeeseen. Vahingoittumisen ja kuolemisen välttäminen on evolutiivisesti ratkaisevan tärkeä ominaisuus, ja siksi voimakkaat pelon ja kivun kaltaiset tunteet ovat levinneet varhain ja laajalle eläinkunnassa. Esimerkiksi useat äyriäisiä koskevat tutkimukset viittaavat kivun tuntemiseen ja kipukokemuksen välttelyyn.
Mikä tahansa negatiivinen tunne, vietynä äärimmilleen, aiheuttaa kärsimystä. Esimerkiksi tylsistymisen aiheuttama tila, pitkään ja vakavana jatkuessaan, voidaan luokitella kärsimykseksi. Useiden eläinten on havaittu vankeudessa mieluummin valitsevan ruoka-annoksen, jonka eteen on tehtävä raskastakin työtä, kuin saman annoksen suoraan kuonon eteen annettuna (ns. contrafreeloading). Muillakin eläimillä kuin ihmisellä on siis tarve lajityypillisille haasteille: tavoittelulle, järkeilylle ja tutkimiselle.
Ihmisen vankeudessa pitämä eläin ei usein voi juuri lainkaan vaikuttaa itse olotilaansa tai kontrolloida tilannettaan. Luonnossa eläin voi yleensä yrittää paeta, piiloutua, lääkitä itseään, hakeutua laumaan tai yksinäisyyteen tai muilla tavoin vaikuttaa omaan sisäiseen ja ulkoiseen tilaansa. Vankeusoloissa nämä tarpeet eivät usein toteudu, mikä aiheuttaa helposti kärsimystä.
Selkärangattomien kokemusmaailmasta tiedetään vielä vähän, mutta alustavasti näyttää siltä, että hyönteisillä on jonkinlaisia tunteiden kaltaisia tiloja – ainakin kimalaistutkimuksessa ollaan moisilla jäljillä.
Eläinten älykkyys
Älykkyyden perustavat rakennuspalikat ovat useiden eläinlajien kesken yhteisiä, vaikka taso, jolle niillä ylletään, voi olla hyvinkin erilainen. Jokaisella eläinlajilla on oma kehityshistoriansa, jonka kuluessa valintapaineet älylliselle suoriutumiselle ovat voineet olla hyvinkin erilaisia. Sosiaalisen elämän haasteita pidetään yhtenä älykkyyttä eteenpäin puskevista tekijöistä, ja monet ryhmissä elävät eläinlajit ovatkin kognitiivisesti päteviä.
Oppiminen on perustavanlaatuinen eläinkunnan edustajien taito. Oppimisella on monta, vaikeusasteiltaan paljonkin vaihtelevaa tasoa, aina yksinkertaisesta ehdollistumisesta vaativaan sosiaaliseen oppimiseen. Ennen alkeellisina pidetyt liskotkin kykenevät oppimaan uutta ja soveltamaan oppimaansa niille täysin uudenlaisiin tilanteisiin. Kalat kykenevät monen tasoiseen oppimiseen, ja oppivat myös sosiaalisesti, toisten yksilöiden esimerkistä.
Muisti on älykkyyden tärkeä osa-alue. Varastomuisti on kertyvää, tarpeen tullen mieleen nostettavaa kognitiivista massaa, kun taas työmuisti tarkoittaa eläimen kapasiteettia pitää tietoa aktiivisessa käytössä ratkaistakseen ongelmia. Etuaivokuoren alueet, jotka vastaavat työmuistista, ovat ihmisellä erityisen kehittyneitä. Vaikuttavan työmuistimme ansioista kykenemme erittäin monimutkaisiin älyllisiin suorituksiin.
Kiinnostava on myös ns. episodinen muisti eli kyky ”mitä, missä, milloin” -tyyliseen mentaaliseen aikamatkustukseen. Esimerkiksi rotilla ja tietyillä varislinnuilla, esimerkiksi närhellä, on episodiseen muistiin viittaavia kykyjä. Episodisen muistin olemassaolo lajilla saattaa tarkoittaa, että sen edustajat osaavat myös ennakoida ja pohtia tulevia tapahtumia.
Kädellisiltä, varislinnuilta, norsuilta, rotilta ja sioilta on löytynyt merkkejä mielen teoriasta, joka tarkoittaa kykyä hahmottaa toisenkin yksilön olevan mielellinen toimija. Esimerkiksi siat kykenevät laskelmoimaan sosiaalisessa tilanteessa, muodostaen oletuksia toisten yksilöiden motiiveista ja mahdollisista edesottamuksista. Rottien ja norsujen kohdalla tämä kyky on johtanut myös epäitsekkääseen käytökseen lajikumppaneita kohtaan. Muutamilta eläinlajeilta on kekseliäin tutkimusasetelmin onnistuttu havaitsemaan myös metakognition taitoja, eli kykyä hahmottaa omaa tietämystä ja sen rajallisuutta. Ihmisen ja parin muun kädellislajin lisäksi tällaisia lajeja ovat ainakin kyyhkynen, koira, delfiini ja rotta.
Useat eläinlajit krokotiileista lintuihin ja nisäkkäisiin, mustekaloihin ja jopa kimalaisiin leikkivät. Leikkiä pidetään kehittyneisyyden ja älykkyyden osoituksena: se on joustavaa, soveltavaa ja tutkivaa puuhaa, josta ei ole eläimelle suoraa hyötyä.
Linnut ovat yksi esimerkki siitä, miten meidän on täytynyt tieteellisten tutkimustulosten valossa muuttaa asennettamme muiden eläinten kykyjä kohtaan. Lintuja pidettiin kauan yksinkertaisuuden ilmentyminä. Nykyään ymmärretään, että tarkalleen nisäkkäille ominaisen kaltaiset aivorakenteet eivät ole ainoa väylä kokevuuden tai älykkyyden lopputuloksiin.
Evoluution myötä eri eliöryhmät voivat kehittyä samankaltaisissa olosuhteissa samansuuntaisesti myös hermostollisten, mielensisäisten ilmiöiden osalta. Lintujen aivot poikkeavat jossain määrin nisäkkäiden aivoista, mutta niiltä löytyy silti nisäkkäiden tunne- ja kognitiivisiin kykyihin verrattavat ilmiöt. Lintujen aivot ovat järjestäytyneet samaan tapaan kuin nisäkkään aivot. Ne ovat pakkautuneet tiheiksi ja tehokkaiksi yksiköiksi, joiden kapasiteetti vastaa keskikokoisten kädellisten aivoja. Linnuilta itse asiassa löytyvät lähes kaikki älykkyyden mittareina pidetyt ilmiöt työmuistista mielen teoriaan sekä abstraktiin ja numeeriseen ajatteluun.
Eläintutkimuksen edetessä olemme saaneet toistuvasti yllättyä siitä, miten paljon oletettua laajemmalle monimutkaisetkin psyykkiset ilmiöt asettuvat eläinten sukupuussa. On todennäköistä, että muiden mielet hämmästyttävät meidät vielä monta kertaa.
