Niityt, kedot ja muut perinnebiotoopit ovat syntyneet joko laiduntamisen tai rehun niittämisen seurauksena. Kun aluetta laiduntavat eläimet syövät kasvit tai kasvit niitetään ja viedään pois, eivät kasvit jääkään elämänkaarensa päätteeksi alueelle maatumaan. Tällöin maaperä pääsee köyhtymään, ja herkemmät, vähempiravinteisessa maassa viihtyvät kasvilajit saavat enemmän tilaa kukoistaa. Tämä tuo paikalle myös hyönteiset, linnut sekä muut eliöt.
Perinnebiotoopit ovat alkaneet vähentyä ja uhanalaistua jo 1880-luvulla, mutta suurin pudotus on tapahtunut toisen maailmansodan jälkeen. 1960-luvulta lähtien perinnebiotooppien määrä ja laatu on vähentynyt jopa 90 prosenttia.
Maatalouden muuttuneet käytännöt ja tehostaminen ovat vaarantaneet sekä perinnebiotoopit että luonnon monimuotoisuuden paljon tätä laajemminkin. Käynnissä oleva kuudes sukupuuttoaalto on vahvasti kytköksissä maatalouden maankäyttöön ja erityisesti eläinperäisen ruoan tuotantoon.
Vaikka perinnebiotoopit ovatkin vaarassa, on niitä mahdollista suojella. Ne voidaan hoitaa ihmisvoimin eli niittämällä tai laiduntavien eläinten avulla. Molemmat tavat ovat perinnebiotooppien säilymisen näkökulmasta toimivia.
Kuinka monta eläintä tarvittaisiin perinnebiotooppien hoitamiseen?
Toisinaan eläinperäisen ruoan tuotantoa perustellaan sillä, että perinnebiotooppien hoitoon tarvitaan tuotantoeläimiä. Jos tarkastellaan lukuja vähän tarkemmin, selviää, että tässä ajatuksessa on valtava ongelma.
Vaikka kaikki Suomen perinnebiotoopit hoidettaisiin laiduntamalla, vain pieni murto-osa kaikista Suomen eläintuotannon eläimistä voisi hyötyä siitä.
Perinnebiotooppeja ei yksinkertaisesti ole riittävästi, kun niiden määrää verrataan eläintuotannossa käytettyjen eläinten määrään.
- Suuntaa-antavien laskelmien mukaan perinnebiotooppien laiduntamiseen tarvittaisiin yhteensä noin 44 000 nautaa, lammasta ja hevosta.
- Suomessa tapetaan vuosittain yli 80 miljoonaa nisäkästä ja lintua.
Kun näitä lukuja verrataan keskenään, on selvää, että eläintuotannon valtavaa mittakaavaa ei voida perustella perinnebiotooppien hoidolla.
Vain puolelle promillelle (0,05 %) tuotantoeläimistä olisi teoreettisesti mahdollista päästä laiduntamaan perinnebiotooppia. Se tarkoittaa yhtä eläintä kahdesta tuhannesta.
Vaikka osa naudoista, lampaista ja hevosista pääsisikin laiduntamaan perinnebiotoopeille, “tarvittaisiin” heitäkin vain pieni osa näiden lajien lukumäärästä.
Kaikkein suurimpia eläintuotannon maaeläinryhmiä eli sikoja, kalkkunoita ja broilerikanoja ei tultaisi näkemään perinnebiotooppeja laiduntamassa tulevaisuudessakaan.
Perinnebiotoopeista tulee pitää huolta, ja jokainen eläintuotannossa elävä ja kuoleva eläin ansaitsisi päästä ulos laiduntamaan. Vain aniharva yksilö saa sen kuitenkin kokea oli kyseessä sitten perinnebiotooppi tai muunlainen laidun.
Konkreettinen tapa auttaa eläimiä on hallittu siirtymä eläinperäisen ruoan tuotannosta kohti kasvipohjaisempaa. Tällöin eläimiä tuotettaisiin vähemmän asukkaiksi halleihin tylsistymään, ja samalla ruoantuotannon päästöjä sekä vaikutuksia biodiversiteettikriisiin voitaisiin hillitä. Perinnebiotoopeille tämä ei olisi uhka, vaan ehkä jopa niiden pelastus.
Lähteet ja lisätietoa
- Tekstin perinnebiotooppilaskelmat ovat Kaisa Raatikaisen tekemiä ja löytyvät hänen blogistaan: Paljonko kotieläimiä tarvittaisiin laiduntamaan Suomen perinnebiotoopit?
- Suomessa teurastettujen eläinten määrät ovat Luonnonvarakeskuksen tilastotietokannasta, Lihantuotanto vuosittain (Teurastukset teurastamoissa).
- Ympäristöhallinnon verkkopalvelu: Perinnebiotooppien uhanalaisuus
- Noora Kaunisto on kirjoittanut tarkemmin ruoantuotannon vaikutuksesta luonnon monimuotoisuuteen tässä Vegaanihaasteen artikkelissa: Kasvisruoka ja luonnon monimuotoisuus
Tekstin on kirjoittanut Satu Saunio, Vegaanihaasteen uutiskirje- ja yhteisövastaava, hallintotieteiden maisteri pääaineenaan ympäristöpolitiikka.
