Pala kurpitsapiirakkaa valkoisella lautasella
Annoksia: 8

Kurpitsapiirakka

Resepti ja kuva: Liisa Soultanis

Tämän syysherkun voi tehdä esimerkiksi sokeri- tai myskikurpitsasta. Piirakka on parhaimmillaan täysin jäähtyneenä, joten se kannattaa tehdä mahdollisuuksien mukaan valmiiksi jo edellisenä päivänä. Vanilja-aromin voi halutessaan jättää pois, tai korvata vaniljasokerilla, vaikka se ei ole yhtä voimakkaan makuinen kuin vanilja-aromi. Halutessaan piirakan pohjana voi käyttää myös kaupasta ostettua piirakkapohjaa.
Kaura-mantelipohja

  • 3 3/4 dl kaurajauhoa
  • 2 dl mantelijauhoa
  • 2 rkl vaahterasiirappia
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 6-8 rkl kylmää vettä

Täyte

  • 5 dl kypsää kurpitsaa
  • 1/2 dl vaahterasiirappia
  • 1/2 dl kookossokeria tai fariinisokeria
  • 2 tl vanilja-aromia
  • 1 1/2 dl Alpro Go soijarahkaa
  • 2 1/2 rkl perunajauhoja
  • 1 1/2 tl kanelia
  • 1/2 tl inkivääriä

Paahda kurpitsa uunissa kypsäksi ja anna sen jäähtyä samalla kun teet pohjan.

Öljyä vuoka. Sekoita kaurajauhot ja mantelijauhot keskenään. Yhdistä vaahterasiirappi ja öljy ja sekoita kuiviin aineksiin. Lisää vettä ruokalusikka kerrallaan kunnes koostumus on sopiva ja taikina on helppo painella öljyttyyn vuokaan

Kaavi kurpitsan sisus ja sekoita sen kanssa muut täytteen ainekset tehosekoittimessa tai yleiskoneessa tasaiseksi. Kaada seos pohjan päälle ja paista 175 asteessa 50 minuuttia tai kunnes reunat ovat saaneet väriä ja pinta on kypsä. Anna jäähtyä kokonaan ennen tarjoilua.

Gluteeniton versio: Käytä gluteenittomia kaurajauhoja.

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles