Monenlaisia porkkanoita halkaistuna ja aseteltuna uunipellille

Vegaaniruokavalion UKK

Ruokavalion muuttamisen yhteydessä saattaa vastaan tulla kysymyksiä, joihin ei olekaan välttämättä itsellä heti suoraa vastausta. Kokosimme tähän muutamia yleisimpiä kysymyksiä sekä vastaukset niihin.

Tuoteselosteessa lukee, että tuote saattaa sisältää jäämiä maidosta tai kananmunista. Onko tuote vegaaninen?

Tuote on vegaaninen. Saattaa sisältää -teksti on tuotteessa siksi, että tuote on valmistettu samalla tuotantolinjalla, jossa käsitellään maitoa tai munia. Tällöin tuotteessa voi vahingossa olla jäämiä näistä ainesosista. Teksti on olemassa allergikkoja varten, jotta herkimmät allergikot osaavat varoa tuotetta.

En löytänyt tuotetta X vegaanituotteet.net-sivulta, vaikka tuotteen raaka-aineissa ei ole mitään eläinperäistä. Onko tuote vegaaninen?

Vegaanituotteet.net-sivusto on todella hyödyllinen ja kattava sivu, josta on paljon iloa niin aloitteleville vegaaneille kuin konkareillekin. Aivan kaikki vegaaniset tuotteet eivät kuitenkaan sieltä löydy, joten voit luottaa tuotteen tuoteselosteeseen. Esimerkiksi useimmat mehukeitot ovat vegaanisia, vaikka niitä ei olekaan sinne listattu.

Söin vahingossa/tahallani epävegaanista ruokaa. Pitääkö minun lopettaa Vegaanihaaste kesken?

Me kaikki teemme silloin tällöin hutiostoksia tai syömme vahingossa ruokaa, jonka raaka-aineista meillä on vääriä tietoja. Joskus myös mieliteot ottavat vallan. Ne eivät ole syy jättää Vegaanihaastetta kesken, sillä Vegaanihaasteessa ei ole kyse täydellisyyshaasteesta. Ennemmin siinä on kyse uuden oppimisesta, ja oppimiseen puolestaan kuuluu lähes väistämättä se, että kaikki ei mene aina ihan suunnitelmien mukaan. Jos sinusta tuntuu siltä, että aika ei ole juuri nyt sopiva Vegaanihaasteelle, voit halutessasi palata sen pariin myöhemmin uudelleen.

En voi syödä gluteenia/soijaa/pähkinöitä/palkokasveja tai olen allerginen ruoka-aineelle X. Onko minun mahdollista olla vegaani?

Mikään yksittäinen ruoka-aine ei ole ihmiselle välttämätön, joten yksittäiset allergiat eivät estä vegaaniruokavalion toteuttamista. Myöskään gluteenittomuus, soijattomuus tai pähkinättömyys eivät yksistään tee vegaaniruokavalion noudattamisesta mahdotonta.

Jos allergioita tai ruokayliherkkyyksiä on useita ja ruokavalio kapenee niiden vuoksi paljon, suosittelemme olemaan yhteydessä ravitsemusalan asiantuntijaan, joka osaa neuvoa ruokavalion koostamisessa. Erityisesti vaikeissa tapauksissa voi olla paikallaan olla noudattamatta vegaaniruokavaliota, sillä oman hyvinvoinnin tulisi mennä ruokavalion edelle. Etene siis pikkuhiljaa ja etsi sinulle sopivat tuotteet.

Miksi vegaanit syövät lihaa muistuttavia kasvisruokia, kuten seitannakkeja, soijasuikaleita tai nyhtökauraa? Eivätkö he voisi vain syödä kasvisruokaa?

Harva kasvissyöjä on jättänyt eläinperäiset tuotteet pois ruokavaliostaan niiden maun takia. Yleisimmin syy piilee tuotantoeläinten kohtelussa, eläinperäisten elintarvikkeiden ympäristövaikutuksissa tai ruokavalion terveysnäkökulmissa. Moni kasvissyöjä kaipaa kuitenkin tuttuja makuja, suutuntumia ja käyttötapoja, joten lihaa muistuttavat elintarvikkeet ovatkin heille tosi hyvä juttu. Nämä tuotteet ovat yhtälailla kasvisruokaa kuin vaikkapa vihannekset, juurekset ja pavut, sillä ne on valmistettu kasviperäisistä ainesosista. Lihaa muistuttavia vegaanisia elintarvikkeita ei tietenkään ole mikään pakko syödä, jos ei pidä niistä.

Syövätkö vegaanit paljon eineksiä?

Vegaanit syövät eineksiä yhtä paljon kuin muutkin henkilöt. Vegaaniset einekset ovat tosi uusi asia, sillä vielä viisi vuotta sitten markkinoilla oli huomattavasti vähemmän vegaanisia erikoistuotteita kuin nykyisin. Tästä johtuu, että kun uusia tuotteita tulee markkinoille, niistä innostutaan ja siksi vegaanit jakavat kuvia ja kokemuksia uusista tuotteista omilla sosiaalisen median tileillään. Huomionarvoista on toki sekin, että suuri osa ihmisistä tietää jo perunan, kukkakaalin, herneen, pastan ja muut vegaaniruokavalion perusraaka-aineet, joten niiden ostaminen kaupasta ei herätä välttämättä halua kertoa ostoksista muille. On hienoa, että nykyisin on olemassa myös vegaaneille sopivia eineksiä, sillä myös vegaanit haluavat tehdä arjestaan helppoa.

Voinko olla vegaani, jos lemmikkini syö lihaa?

Lemmikkieläimen ruokavaliolla ei ole vaikutusta siihen, mitä nimeä lemmikin huoltaja käyttää omasta ruokavaliostaan. Jos siis et syö lemmikkisi epävegaanisia ruokia, voit aivan hyvin kutsua itseäsi vegaaniksi.

Kestävätkö kasvimaidot ja kasvikermat kuumentamista?

Kasvimaitotuotteita voi käyttää pääsääntöisesti aivan samoin kuin eläinperäisiä maitotuotteita. Ne sopivat siis ruoanlaittoon ja leivontaan oikein hyvin. Voit lukea kasvimaidoista lisää täältä. Kahvissa osa kasvimaidoista saattaa sakkaantua, mutta kahvikelpoisiakin kahvimaitoja on olemassa monia. Lue niistä lisää täältä.

Onko pasta vegaanista?

Kuivapastat ovat lähes aina vegaanisia. Joissain nauhapastoissa ja lasagnelevyissä voi olla kananmunaa ja musta pasta on voitu värjätä mustekalan musteella, mutta nämä selviävät, kun lukee tuoteselosteen. Tuorepastan valmistuksessa on useimmiten käytetty kananmunaa. Jos teet itse tuorepastaa, se onnistuu hyvin myös ilman kananmunaa. Yhden hyvän reseptin näet Chocochili-blogista.

Olen kuullut, että punainen elintarvikeväri voi olla tehty hyönteisistä. Ovatko hillot ja ketsupit siis vegaanisia?

Lähes kaikki hillot ja ketsupit ovat punaisesta väristään huolimatta vegaanisia, sillä niihin lisätään väriaineita vain harvoin. Joissain yksittäisissä marmeladeissa tai hilloissa voi olla punaista väriainetta eli karmiinia (E120) tai hyytelöimisaineena liivatetta eli gelatiinia, mutta tämä on harvinaista ja selviää lukemalla tuoteselosteen.

Saako vegaani juoda kahvia tai käyttää alkoholia?

Vegaaniruokavalio tai -elämäntapa ei aseta rajoitteita piristeiden tai päihteiden käyttöön. Mikäli henkilö itse haluaa olla juomatta kahvia tai käyttämättä alkoholia, on se tietysti täysin sallittua. Alkoholijuomien valmistuksessa on voitu käyttää eläinperäisiä aineita, vaikka se ei kävisikään ilmi tuotteen pakkauksesta. Vegaani-merkinnät ovat kuitenkin viime aikoina yleistyneet myös alkoholijuomissa, ja esimerkiksi Alkossa tiedetään jo hyvin, mitkä tuotteet ovat vegaanisia. Jos haluat selvittää tietyn alkoholijuoman vegaanisuuden, on Vegaanituotteet-sivun alkoholijuomalistaus siihen kätevä. On myös ihan ok jättää huomioimatta se, että alkoholijuoma on voitu valmistaa eläinperäisiä tuotteita käyttäen, koska asian selvittäminen ei aina ole helppoa. Erityisesti uutta ruokavaliota opiskellessa kannattaa ns. pikkujutut jättää huomiotta ja palata niihin myöhemmin, jos siltä tuntuu.  

Mitkä leivät sopivat vegaaneille? Saavatko vegaanit syödä gluteenia?

Suurin osa Suomessa myytävistä leivistä on täysin vegaanisia. Joissain yksittäisissä leivissä voi olla maitoa, mutta sen voi selvittää helposti lukemalla tuoteselosteen. Monissa leivissä on käytetty sellaisia lisäaineita, jotka voivat olla joko kasvi- tai eläinperäisiä, mutta ne ovat lähes poikkeuksetta kasviperäisiä. Nyt markkinoille on tullut myös hyönteisiä sisältäviä leipiä, mutta ne tunnistaa helposti jo tuotteen nimestä. Mikäli vegaanilla ei ole keliakiaa tai gluteeniyliherkkyyttä, ei ole mitään syytä, miksi vegaanin pitäisi jättää gluteenia sisältävät tuotteet syömättä.

Syövätkö vegaanit sieniä tai hiivaa? Ne kun eivät ole kasveja.

Vegaanit syövät molempia. Sienet ja hiiva eivät kuulu kasveihin eivätkä eläimiin, eikä niiden syömistä voi nykytieteen valossa pitää epäeettisenä.

Olen kuullut, että luontaiset aromit voivat olla peräisin majavan anaalirauhasista. Pitääkö tämä paikkansa?

Hauste-nimistä ainetta valmistetaan majavan anaalirauhasnesteestä, mutta sen käyttö elintarvikkeissa ja kosmetiikassa on hyvin harvinaista. On todella epätodennäköistä, että vastaasi tulisi tuote, jonka luontainen aromi olisi haustetta. Siksi on turvallista olettaa, että luontainen aromi ei ole eläinperäistä.

Voiko papuja/seitania/vegejuustoa/tofua pakastaa?

Vegaanisten elintarvikkeiden pakastamiseen voi soveltaa samoja periaatteita kuin muidenkin elintarvikkeiden pakastamiseen. Keitettyjä papuja ja itsetehtyä seitania voi hyvin pakastaa sopivina annoksina. Kasviperäiset juustot kannattaa pakastaa suoraan raasteena ja käyttää sitten esimerkiksi pitsassa, lämpimissä voileivissä tai lasagnessa. Tofun rakenne muuttuu pakastettaessa kumimaiseksi, mitä voi hyödyntää, jos haluaa valmistaa erityisen maukasta tofua. Sulatetusta tofusta on helppo puristaa pois paljon nestettä, minkä jälkeen se imee itseensä marinadia pakastamatonta tofua paremmin.

Onko sokeri vegaanista?

Suomessa ja suuressa osassa muutakin maailmaa sokeri on vegaanista. Yhdysvalloissa sokeria voidaan valkaista luujauhoa käyttäen, mistä johtuen vastaan voi joskus tulla tekstejä tai kommentteja, joissa sokerin sanotaan olevan epävegaanista.

Puolisoni/lapseni eivät osallistu Vegaanihaasteeseen. Voinko tehdä heille ruokaa Vegaanihaasteen aikana?

Jos perheenjäsenesi eivät halua osallistua Vegaanihaasteeseen ja sinä olet vastuussa heidän ruokansa valmistamisesta, voit tietysti valmistaa heille epävegaanista ruokaa.

Voinko syödä Vegaanihaasteen aikana kyläpaikassa epävegaanista pullaa?

Vegaanihaasteen saa toteuttaa juuri sillä tavalla, mikä sopii itselle parhaiten. Jos et syystä tai toisesta halua ulottaa Vegaanihaastettasi kyläpaikan tarjoiluihin, se on ihan ok.

Tarvitsemissani lääkkeissä on eläinperäisiä ainesosia. Voinko käyttää niitä?

Pidäthän huolen itsestäsi! On ensisijaista, että käytät juuri niitä lääkkeitä, jotka sopivat sinulle parhaiten riippumatta niiden ainesosista tai siitä, että ne on testattu eläinkokeilla. Voit halutessasi kysyä lääkäriltä tai farmaseutilta, olisiko lääkkeestä olemassa rinnakkaisvalmiste ilman eläinperäisiä raaka-aineita. Jos tällaista tuotetta ei ole, ethän anna sen vaikuttaa päätökseesi käyttää sinulle tarpeellisia lääkkeitä.

Miksi kasviperäiset tuotteet ovat ekologisempia kuin eläinperäiset tuotteet?

Kasviperäinen ruokavalio on kokonaisuudessaan ekologisempi kuin sekaruokavalio, sillä vegaaniruokavaliossa ruokaa ei kierrätetä eläinten kautta. Jotta eläimet tuottaisivat lihaa, maitoa ja munia, ne tarvitsevat paljon ruokaa. Suurin osa maailman vilja- ja soijasadosta käytetäänkin eläinten rehuksi. Eläimet käyttävät syömästään ruoasta suurimman osan elintoimintojen ylläpitämiseen, ja vain murto-osa ruoasta muuttuu lihaksiksi, maidoksi tai muniksi. Voit lukea aiheesta tarkemmin täältä.

Kuljetuksen ja pakkausmateriaalin osuus tuotteen ekologisesta vaikutuksesta on vain murto-osa. Kaukana tuotettu kasviperäinen tuote onkin yleensä ekologisempi kuin lähellä tuotettu eläinperäinen tuote. Pakkausmateriaalia tärkeämpi asia puolestaan on valita tuote sen perusteella, että pakkauksen sisällä on kasviperäinen tuote. Pakkaukset kannattaa tietysti mahdollisuuksien mukaan kierrättää riippumatta siitä, mitä niiden sisällä on ollut!

En halua luopua nahkakengistä tai villasukista Vegaanihaasteen ajaksi, joten voinko osallistua?

Vegaanihaasteessa keskitytään ruokaan ja jätetään vaatteet ja muut tuotteet haasteen ulkopuolelle. Jo olemassaolevat kengät ja sukat kannattaa joka tapauksessa käyttää loppuun tai vaihtoehtoisesti lahjoittaa tarvitseville, mikäli päätätkin luopua niistä jossain vaiheessa.

Miksi nahka ja muut eläinkuidut eivät ole ekologisia?

Vaikka perinteistä keinonahkaa pidetään epäekologisena, se ei ole nahkaan verrattuna erityisen epäekologinen. Nahkan valmistuksessa käytetään voimakkaita kemikaaleja, jotka estävät sen maatumisen. Valtaosa nahkatavaroista käsitellään kromilla. Nahkan valmistuksessa ympäristöön pääsee useita myrkyllisiä aineita, kuten lyijyä, sinkkiä, formaldehydiä, väriaineita ja muita syanidipohjaisia yhdisteitä. Nahkateollisuus on energiankulutuksessa samaa luokkaa alumiini-, paperi-, teräs-, sementti- ja öljyteollisuuden kanssa. 

Ekologisia vaihtoehtoja nahkalle ja keinonahkalle valmistetaan esimerkiksi kierrätysmuovista, ananaksesta, sienistä, soijasta ja korkista. Nämä tuotteet eivät vielä ole laajasti ja kaikkien saatavilla, mutta tulevaisuudessa uskomme näiden tuotteiden olevan ostettavissa ihan tavallisista kenkäkaupoista.

Myöskään villa ei ole niin ekologista kuin usein ajatellaan. Maailmassa on valtavasti lampaita, jotka märehtijöinä tuottavat huomattavan määrän ilmastonmuutosta kiihdyttävää metaanikaasua. Erityisesti suurissa lammastuottajamaissa lampaiden laidunnus aiheuttaa eroosiota sekä lajiston köyhtymistä ja saastuttaa vesistöjä. Villa ei yksistään ole myöskään kauhean kestävä kuitu, joten esimerkiksi sukkalankoihin lisätään muita kuituja parantamaan langan kestävyyttä.

Villalle on paljon muitakin vaihtoehtoja kuin keinokuidut. Esimerkiksi puuvilla, pellava, hamppu ja bambu ovat yleisesti saatavilla olevia kasviperäisiä kuituja, joista tehdään niin vaatteita, kankaita kuin lankojakin. Villasukkalangalle voi etsiä korvaavaa lankaa useimmista lankoihin erikoistuneista kaupoista. Saatavilla on esimerkiksi bambu- ja puuvillapohjaisia lankoja, jotka ovat kestäviä ja soveltuvat erityisesti sukkien neulomiseen.

Voit lukea lisää nahkan ja muiden eläinkuitujen eettisistä ongelmista ja epäekologisuudesta täältä. (Teksti sisältää paikoitellen eläinten kohteluun liittyviä raakoja kuvauksia, joten emme suosittele sitä herkille. Linkki ei sisällä raakoja kuvia.)

Kuva Jackelin Slack, Unsplash.com

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles