Pastavuoka fileesuikaleilla
Resepti ja kuva: Paula Heinonen, Pidempi korsiAnnoksia: 4

Pastavuoka vegekanalla

Kasvipohjaisia, kanan tavoin käytettäviä suikaleita ovat esimerkiksi Muu kasvisuikale, Jalotofu paahtopalat, Oumph!, Härkis-härkäpapusuikaleet, Vöner curry sliced tai pakkauksen ohjeen mukaan valmistetut soijasuikaleet tai Hernis-safkasuikaleet. Voit lukea niistä tarkemmin täältä.

 

Pastavuoka vegekanalla

  • n. 320 g kanamaisia vegesuikaleita
  • 150 g pakastepinaattia
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 400 g tomaattimurskaa
  • 1 dl vettä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 tl paprikajauhetta
  • ½ ruukkua tuoretta basilikaa
  • noin 400 g gnocchi- tai pennepastaa 
  • ½–1 tl suolaa
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 75 g vegaanista juustoraastetta
  • 2 dl kaurakermaa

Ota pakasteet sulamaan hyvissä ajoin. Hienonna sipuli ja valkosipuli, lorauta pannulle rypsiöljyä, anna sen kuumentua ja kuullota sipulit. Heitä pannulla myös fileesuikaleet, paista niitä pari minuuttia kevyesti ja lisää mukaan pinaatti sekä tomaattimurska. Lisää tomaattimurska tölkkiin noin desi vettä ja lisää pannulle. Lisää joukkoon kasvisliemikuutio, paprikajauhe ja tuore basilika joko kokonaisina tai hienonnettuna. Laita pasta keittymään ja keitä vähän yli puolet keittoajasta.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Mausta fileesuikalekastike vielä suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Sipaise sopivan kokoisen uunivuoan pintaan rypsiöljyä. Siivilöi pastasta keitinvesi pois ja huuhtele nopeasti kylmällä vedellä. Sekoita pasta ja kastike sekaisin uunivuoassa. Jos käytät gnocchi-pastaa ole hellä, ettei pasta hajoile. Ripottele päälle vegejuustoraaste ja sen päälle vielä purkillinen kaurakermaa. Paista uunin keskitasolla 30 minuuttia. Jos haluat pintaan enemmän väriä voit lisätä uunin lämpötilaa viimeiseksi viideksi minuutiksi. Anna laatikon vetäytyä hetki ennen nauttimista.

Gluteeniton versio: Käytä gluteenitonta pastaa ja gluteenitonta kaurakermaa.

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles