Kuvassa on Anna-Stiina Erkkilä, joka hymyilee juostessaan.

Polkujuoksija Anna-Stiina Erkkilä kilpailee vuorilla kasvisten voimalla

Kuva: Rami Valonen


Anna-Stiina Erkkilä on polkujuoksun huippunimi. Hän on voittanut useita suomalaisia juoksukilpailuita ja on kaksinkertainen Buff Trail Tour -voittaja. Hän on kahden lapsen äiti, joka suhtautuu ruokaan sekä elämään joustavasti, ilon kautta ja intoilee maailman vuorikisoista.

 
Millainen laji on polkujuoksu ja miten sinusta tuli polkujuoksija?

Polkujuoksu on monipuolisissa ja vaihtelevissa maastoissa tapahtuvaa juoksua. Olin pitkään halunnut kokeilla poluilla juoksemista, mutta en uskaltanut lähteä yksin metsiin olemattoman suunnistustaidon vuoksi. Osallistuin yhteislenkille 2018 syystalvella ja innostuin lajista heti. 

Sittemmin kelloon ladattavat reitit ovat mahdollistaneet juoksemisen poluilla vieraissakin metsissä itsekseen. On ollut vapauttavaa laajentaa omia lenkkimaastoja teiltä poluille ja uskaltautua myös pimeällä lampun valossa metsään lenkille. 

Polkujuoksu vei myös kilpailullisesti mennessään Euroopan vuorille saakka. Ensi kauden päätähtäin onkin ulkomaisissa vuorikisoissa. 


Kertoisitko vähän siitä, miten sinusta tuli vegaani?

Olin vähentänyt lihan syöntiä useamman kuukauden ajan, kun osallistuin 2020 Vegaanihaasteeseen. 

Hyppäys täysin vegaaniin ruokavalioon ei ollut iso, mutta vaati aluksi tarkempaa tutustumista ja paneutumista. Vegaanihaasteen reseptit auttoivat hyvin alkuun. 

Vegaaninen ruokavalio solahti niin sujuvasti omaan arkeen, etten ole harkinnut sen lopettamista. Voin tällä ruokavaliolla hyvin ja koen oloni jaksavaksi. 

 

Oliko muutos helppo vai oliko matkalla haasteita?

Jouduin ensimmäisinä kuukausina hieman säännöstelemään papujen syömistä vatsaoireiden vuoksi. Nyt vatsa kestää hyvin papuja ja ne ovatkin yksi oleellisimmista proteiinin lähteistä ruokavaliossani. 

Rautavarastot ovat itselläni olleet matalalla, joten sitä on kohdallani seurattu säännöllisesti. Rautaa olen syönyt purkista, ja olen myös ruoan laadulla ja rytmittämisellä (mm. kahvin juonnin ajoituksen huomioimisella) pyrkinyt parantamaan ruoasta saatavan raudan imeytymistä. 

Kestävyysurheilua harrastavien henkilöiden, joilla on kuukautiset, kannattaa kiinnittää huomiota raudan saantiin vähän enemmän kuin muiden vegaaniruokavaliota noudattavien. Huolestua ei kuitenkaan kannata, sillä vegaaniruokavalio sisältää usein jopa enemmän rautaa kuin sekaruokavalio.

(Haastattelun lopussa on tietoa raudan saannista ja muista ravitsemukseen liityvistä asioista.)

 

Millaisia ruokia kokkailet arkena? Mitkä ovat lempiruokiasi?

Erilaiset kasvissosekeitot esim. paahdetuilla kikherneillä ovat hyviä ja helppoja ruokia. Paljon syön tofua ja teen siitä erilaisia kastikkeita ja wokkeja. Makaronilaatikko soijarouheeseen tehtynä on koko perheelle maistuvaa arkiruokaa.

 
Polkujuoksu on kestävyyslaji eli tarvitset pitkäkestoista energiaa treenatessasi ja kilpaillessasi. Miten otat tämän huomioon kokkaillessasi tai miettiessäsi ostoslistaa kauppareissulle?

Pyrin koostamaan ruokailuni vegaaneille suositellun lautasmallin mukaan niin, että keskimäärin kolmasosa lautasesta on hiilihydraattia, kolmasosa proteiinia ja kolmasosa kasviksia. 

Lautasmalli ja annoskoot vaihtelevat hieman treenijakson ja treenien mukaan. Hiilihydraatin laatua vaihtelen myös hieman treenien mukaan. Kilpailuissa käytän vegaanisia geelejä ja urheilujuomia.

 

Mistä herkuista ja hauskoista ruoista pidät?

Monenlaisia vegaanisia herkkuja on tullut tehtyä. Banaaniletut arkisina herkkuina toimivat aina marjojen ja vegejogurtin kera. Jouluna kielen vei mennessään vegaaniseen piparitaikinaan leivotut keksit. Erilaisia vegaanisia juustokakkuja olen tehnyt juhliin. Reseptejä löytyy todella paljon.
 
 

Onko vegaaniruokavaliolla ollut vaikutusta urheilusuorituksiisi?

Ainakaan se ei ole heikentänyt omaa suorituskykyäni, päinvastoin. Pystyin viime vuoden aikana kilpailemaan raskaita vuorikisoja tiiviillä aikataululla, ja oma palautuminen pysyi tasapainossa. 

Keskeisessä osassa palautumisessa on riittävän levon ja muiden kuormitustekijöiden tasapainon lisäksi varmasti myös riittävä ja monipuolinen ravitsemus.

 

Mitä neuvoja antaisit henkilölle, joka on kiinnostunut vegaaniruokavaliosta mutta arkailee sen kokeilemista omien liikuntaharrastustavoitteiden takia?

Suosittelen kokeilemaan asteittaista kasvisruoan lisäämistä omaan ruokavalioon vaikka niin, että korvaa toisen päivän aterioista vegaanisella ruoalla. Tällöin tärkeää on huomioida riittävän suuri ja monipuolinen annos. Mikäli siirtyy täysin vegaaniselle ruokavaliolle, on hyvä tiedostaa välttämättömien vitamiinien saanti. 

Urheilulaji huomioiden kannattaa perehtyä urheilevan vegaanin ruokavalion erityistarpeisiin. Näihin löytyy hyviä ohjeistuksia. Kannustan rohkeasti kokeilemaan ja näkemään vegaanisen ruokavalion mahdollisuutena. 

 

Mitä terveisiä haluat lähettää Vegaanihaasteen osallistujille?

Minulle tärkeää on ollut joustavuus myös vegaaniudessa. Itseään ei tarvitse pystyä luokittelemaan mihinkään. On tärkeää säilyttää ilo ja nautinto suhteessa ruokaan: mitä kaikkea hyvää vegaaninen ruokavalio voikaan tuoda omaan jaksamiseen ja miten mahtavia makunautintoja se voi parhaillaan tarjota. Rohkaisen kokeilemaan!


Anna-Stiina juontaa Urheiluklinikka-podcastia yhdessä vegaanisesti syövän polkujuoksijan Julia Silvennoisen kanssa. Urheiluklinikka on terveyteen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvä podcast, jota voi kuunnella täällä.

 
Lisätietoa

 

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles