Kuvassa on neljä kauratuorejuustolla, porkkalalla, punasipulilla ja tillillä päällystettyä leipäsiivua. Leivät ovat leivinpaperin päällä, ja niiden vieressä on pieni narukerä, kulhollinen porkkalaa ja kuusen oksia.

Jouluinen linssimureke ja muut ihanat talvikelin herkut

Reseptit ja kuvat: Paula Heinonen, Pidempi korsi -blogi

Linssimureketta, paahdettua talvisalaattia, porkkanalaatikkoa, riisipiirakoita, porkkalaleipiä ja tietysti ihanaa jälkkäriä! Ota tästä reseptit talteen ja loihdi maukas ateria joulupöytään tai joulukuun muihin juhliin.

 

Kuvassa on ylhäältä kuvattu linssimureke, josta on leikattu yksi siivu. Murekkeen vieressä on veitsi ja rosmariinin oksa.

Mehevä linssimureke

Linssimureke on juhlava pääruoka joulupöytään. Voit valmistaa murekkeen jo päivää ennen tarjoilua, jolloin maku ja koostumus sen kuin paranevat . Viimeistele linssimureke maistuvalla kastikkeella ja koristele tuoreilla yrteillä.

noin 12 palaa

noin 2 l vetoinen leipävuoka

  • 2 keitettyä perunaa
  • 2 ½ dl kuivia vihreitä linssejä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 porkkanaa
  • 1 punainen paprika
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 2 rkl sinappia
  • 2 tl kasvisliemijauhetta
  • 2 tl kuivattua timjamia
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 1 tl suolaa

Kastike

  • 3 rkl ketsuppia
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1 rkl siirappia
  • 1 rkl tummaa balsamicoa

Keitä ensin perunat kypsiksi tai käytä hyväksi esimerkiksi edellisen päivän jämäperunat.

Huuhtele linssit lävikössä ja keitä kypsiksi kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta kypsät linssit lävikössä.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Kuori sipulit ja siisti porkkanat sekä paprika. Pilko kasvikset monitoimikoneeseen ja aja karkeaksi silpuksi. Lisää joukkoon murekereseptin kaikki aineet ja pyöräytä monitoimikoneessa muutama kerta, kunnes tuloksena on mureketaikina.

Vuoraa leipävuoka leivinpaperilla ja sipaise sen pintaan rypsiöljyä. Kumoa mureketaikina vuokaan ja painele se tasaiseksi. Paista uunin keskitasolla 45–50 minuuttia. 

Anna valmiin murekkeen vetäytyä ennen kumoamista vähintään 15 minuuttia. Valmista sillä aikaa päälle siveltävä kastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Kumoa mureke tarjoilualustalle ja sivele kastike murekkeen päälle.

 

Kuvassa on kolmessa jalallisessa lasissa kerroksittain aseteltu vegerahkaa, kinuskia, puolukoita ja piparkakkumurua. Annokset on koristeltu piparkakuilla. Kulhojen takana on kuusen oksia ja edessä kanelitankoja ja piparkakkuja.

Jouluinen kerrosjälkiruoka

Tässä jouluisessa kerrosjälkiruoassa on maut kohdillaan: kermaisuutta, kinuskia, kirpeyttä ja mausteisia piparkakkuja!

neljälle

Muscovadokinuski

  • 2 dl kaurakermaa
  • 2 dl muscovadosokeria
  • ripaus suolaa
  • (nokare vegaanista margariinia)

Jälkiruoan muut ainekset

  • 2 dl kasviperäistä vispikermaa (esim. Oddlygood tai Fazer Aito)
  • 2 dl kasvipohjaista maustamatonta rahkaa tai kreikkalaistyylistä jugurttia (esim. Alpro Greek style tai Oatly Havregurt Turkkilainen)
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 100 g puolukoita
  • 12 vegaanista piparkakkua (esim. Annas)
  • muscovadokinuskia

Valmista kinuski hyvissä ajoin, jopa päivää ennen. Mittaa kattilaan sokeri ja kaurakerma. Keitä seosta koko ajan sekoittaen noin 10 minuuttia, kunnes se on kastikemaista. Anna kinuskin jäähtyä täysin. Mausta kinuski ripauksella suolaa, ja voit halutessasi lisätä joukkoon nokareen vegaanista margariinia

Vaahdota vispi ja sekoita se kevyesti yhteen vegaanisen rahkan kanssa. Mausta vaniljasokerilla.

Kokoa jälkiruoka laseihin: laita kerroksittain puolukoita, piparkakun muruja, rahka-kermaseosta ja kinuskia. Koristele annos puolukoilla ja piparkakulla.

Kuvassa on ylhäältä kuvattu kulhollinen riisipuuroa, jonka päällä on kanelia. Kulho on vaalean pyyhkeen päällä ja sen vieressä on lusikoita, kanelitankoja ja kuusen oksa.

Kookosriisipuuro

Jos haluat perinteistä aromaattisemman riisipuuron, kokeile kookosmaitoa! 

4 annosta

  • 2 dl puuroriisiä
  • 2 dl vettä
  • 4 dl kookosmaitoa
  • 5 dl vettä
  • ½ tl suolaa

Mittaa riisi ja 2 dl vettä kattilaan. Kuumenna ja keitä hämmentäen, kunnes suurin osa vedestä on imeytynyt riisiin. Kaada joukkoon kookosmaito ja vesi.

Keitä puuroa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen noin 50 minuuttia. Mausta lopuksi suolalla.

Tarjoile sokerin, kanelin ja vaikkapa margariinisilmän kera.

Vinkki: Ihanan kermainen riisipuuro syntyy kaurakermalla! Keitä riisipuuro veteen ja lisää lopuksi sen sekaan 2 dl kaurakermaa. Puuron voi toki valmistaa myös käyttämällä nesteenä kasvimaitoa. Niistä parhaita ovat kahviin tarkoitetut baristamaidot, kuten Oddlygood Barista. Myös tavallisia kasvimaitoja voi käyttää.

Kuvassa on porkkalaleipiä, joissa tumman leivän päällä on kauratuorejuustoa, porkkalaa, punasipulia ja tilliä.

Porkkalaleivät

Tällä ruokatempulla loihdit porkkanoista kylmäsavulohen kaltaista herkkua. Alkuperäisen porkkalaohjeen mukaan porkkanat paistetaan uunissa suolapedissä, mutta keittämällä valmistaminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Nämä porkkalaleivät ovat aina hitti ja puheenaihe joulupöydässä.

noin 10 leipää

Porkkala

  • 4 keskikokoista porkkanaa
  • 2 l vettä
  • ½ dl merisuolaa
  • muutama tippa (tai maun mukaan) hikkorisavuaromia
  • 1 tl valko- tai omenaviinietikkaa
  • 1 rkl rypsiöljyä

Leipiin

  • porkkalaa
  • limppu-, ruis- tai saaristolaisleipää
  • kauratuorejuustoa (Oatly)
  • punasipulia
  • tuoretta tilliä
  • rouhittua mustapippuria

Kuori porkkanat ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä pehmeiksi noin 20 minuuttia. Nosta porkkanat jäähtymään leikkuulaudalle.

Sekoita nestesavu, etikka ja rypsiöljy keskenään. 

Leikkaa jäähtyneet porkkanat ohuiksi nauhoiksi esimerkiksi juustohöylällä. Yhdistä porkkanat ja marinadi kannelliseen astiaan ja kääntele niin, että jokainen porkkananauha saa osansa marinadista. Anna marinoitua jääkaapissa yön yli.

Kaada valmiista porkkalasta ylimääräinen marinadi pois.

Voitele leipä kauratuorejuustolla. Asettele päälle porkkalaa ja koristele punasipulilla, tillillä ja rouhitulla mustapippurilla. Halutessasi voit puristaa päälle myös sitruunamehua.

Kuvassa on kauniin ruskeita marinoituja ja paistettuja tofuviipaleita parsakaalien päällä valkoisessa kulhossa. Osassa tofuista on neilikoita.

Viiden ainesosan sinappi-siirappitofu

Marinoitu, uunissa paahdettu tofu sopii pääosan esittäjäksi jouluaterialle. Nauti makean tulinen tofu paahdettujen kasvisten, laatikoiden ja hyvän kastikkeen kera.

kahdelle

  • 300 g maustamatonta tofua
  • 3 rkl sinappia
  • 3 rkl vaaleaa siirappia (esim. agavesiirappia)
  • 1-2 rkl soijakastiketta
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • rypsiöljyä uunipellille
  • (kokonaisia neilikoita koristeluun)

Taputtele tofu kuivaksi talouspaperilla ja leikkaa noin 1 cm paksuisiksi siivuiksi.

Mittaa marinadin ainekset kulhoon ja sekoita. Asettele tofun siivut marinadiin ja kääntele niin, että kaikki saavat siitä osansa. Sulje astia kannella ja anna marinoitua useamman tunnin tai mielellään yön yli.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Levitä uunipellille leivinpaperi ja voitele paperi kevyesti rypsiöljyllä. Asettele tofusiivut pellille ja sudi päälle marinadia reilulla kädellä.

Paista tofuja uunin keskitasolla ensin noin 10–15 minuuttia. Kun tofut ovat saaneet kauniin paistopinnan, käännä ne, sudi päälle marinadia ja paista vielä 10–15 minuuttia. Ota valmiit tofut uunista ja sudi loput marinadit päälle.

Kuvassa on taatelikakku, josta on leikattu kaksi siivua. Kakun vieressä on tähtianiksia, kanelitankoja sekä tomusokeria pienessä siivilässä.

Taatelikakku

Tämän klassisen joulukakun kinuskinen maku vain paranee, kun se saa maustua jääkaapissa. Omenaviinietikka yhdistettynä leivinjauheeseen on tämän taatelikakun mehevyyden salaisuus.

noin 15 palaa

halkaisijaltaan 20 cm vuoka

  • 250 g kivettömiä taateleita (tiivis paketti)
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl vettä
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • ½ tl kardemummaa
  • 1/4 tl suolaa
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 2 dl kaurakermaa
  • 1 tl omenaviinietikkaa

Vuokaan

  • rypsiöljyä tai vegaanista margariinia
  • korppujauhoja

Koristeluun

  • tomusokeria

Pilko taatelit kattilaan ja tarkista samalla, ettei joukossa ole kiviä. Mittaa joukkoon sokeri ja vesi. Keitä, kunnes taatelit ovat täysin pehmenneet, noin 15 minuuttia. Siirrä taateliseos jäähtymään. 

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Mittaa kulhoon kuivat aineet ja sekoita hyvin. Kaada rypsiöljy, kaurakerma ja omenaviinietikka jäähtyneen taateliseoksen joukkoon. Lisää nesteseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita hyvin.

Voitele kakkuvuoan pinta joko rypsiöljyllä tai margariinilla ja leivitä korppujauhoilla. Kumoa taikina vuokaa ja levitä tasaiseksi. Paista uunin keskitasolla noin 50–60 min. Testaa kypsyys puutikulla: jos tikkuun jää taikinaa, jatka paistoaikaa.

Koristele jäähtynyt kakku tomusokerilla.

Kuvassa on pyöreällä puisella tarjoilualustalla riisipiirakoita. Yhden piirakan päällä on voiveitsi, jossa on margariinia.

Vegaaniset riisipiirakat

Riisipiirakat kuuluvat moneen jouluun. Niitä sopii popsia jokaisella joulun aterialla ja ne maistuvat sekä lämpiminä että kylminä.

16 piirakkaa

Taikina

  • 1 ½ dl ruisjauhoja
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl vettä
  • 1 tl suolaa

Riisipuuro

  • 2 dl vettä
  • 2 dl puuroriisiä
  • 7 dl maustamatonta soija- tai kauramaitoa
  • 1 tl suolaa

Voiteluun

  • 50 g vegaanista margariinia
  • 2 rkl soija- tai kauramaitoa

Aloita valmistamalla taikina. Yhdistä kaikki ainekset ja vaivaa nopeasti taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja anna tekeytyä sen aikaa, kun valmistat puuron.

Mittaa kattilaan vesi ja riisit. Anna kiehua, kunnes vesi on imeytynyt riiseihin. Lisää soija- tai kauramaitomaito ja anna porista miedolla lämmöllä noin 45 minuuttia aina välillä sekoittaen. Mausta suolalla. Anna puuron jäähtyä hiukan ennen piirakoiden tekoa.

Pyörittele taikinasta 3 noin 3–4 cm paksuista pötköä ja nypi pötköistä yhteensä 16 kappaletta 2 cm pituista palaa. Pyöritä palat palloiksi ja kauli ohuiksi soikioiksi ruisjauhoja apuna käyttäen. Lisää soikioihin 2 rkl riisipuuroa ja painale reunat kiinni. Aseta piirakat suoraan uunipellille ilman leivinpaperia, sillä paperi voi palaa kuumassa uunissa.

Paista piirakat 250–300 asteessa 10–15 minuutin ajan. Piirakoiden paistuessa sulata margariini ja lisää joukkoon soija- tai kauramaito. Voitele piirakat heti, kun nostat ne uunista.

Kuvassa on valkoinen uunivuoka, jossa on oranssia porkkanalaatikkoa. Vuoassa on puinen lusikka. Vuoka on puisen leikkuulaudan päällä ja sen vieressä on punainen pyyhe sekä kuusen oksa.

Porkkanalaatikko

Porkkanalaatikko on monen joulupöydän kestosuosikki. Tällä reseptillä valmistat helpon ja herkullisen porkkanalaatikon täysin kasviperäisenä.

noin 8 annosta

2 l vetoinen vuoka tai useampi pienempää

  • 1 kg porkkanoita
  • 7 dl vettä
  • 1 tl suolaa
  • 2 dl puuroriisiä
  • 3 dl kaurakermaa
  • 2 rkl siirappia
  • 2 rkl korppujauhoja
  • ½ tl suolaa
  • 1/4 tl muskottipähkinää
  • 1/4 tl valkopippuria

Pinnalle

  • 2 rkl korppujauhoja
  • (kasvimargariinia nokareina)

Kuori ja pilko porkkanat kattilaan. Lisää vesi sekä suola ja keitä porkkanat pehmeiksi. Ota porkkanoiden keitinvesi talteen ja laita riisi keittymään siihen pakkauksen ohjeen mukaan. 

Kun porkkanat ovat hiukan jäähtyneet, soseuta ne teho- tai sauvasekoittimella. Lisää joukkoon kaurakerma, siirappi, korppujauhot ja mausteet. Sekoita hyvin.

Valuta riisi tarvittaessa lävikössä ja sekoita porkkanasoseen joukkoon. Sipaise öljyä uunivuoan pintaan ja levitä seos tasaisesti vuokaan. Ripottele päälle korppujauhoja ja halutessasi muutama nokare vegaanista margariinia.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 45 minuuttia.

Kuvassa on uunipelti, jossa on paahdettuja punajuuria, porkkanoita, lehtikaalia ja kikherneitä.

Paahdettu talvisalaatti

Paahdettu salaatti on maukas lisäke joulun pääruualle. Jos haluat tehdä itse salaatista kevyen pääruoan, voit paahtaa pellillä samaan aikaan myös perunaa tai bataattia ja tuplata kikherneiden määrän.

neljälle 

  • 6 punajuurta
  • 2 isoa porkkanaa
  • 4 valkosipulinkynttä
  • tölkki keitettyjä kikherneitä (380 g)
  • 2 isoa lehtikaalin lehteä
  • ½ dl rypsiöljyä
  • 2 rkl siirappia
  • 2 rkl tummaa balsamicoa
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • ½ tl kuivattua rosmariinia

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Kuori ja pilko punajuuret ja porkkanat suupaloiksi. Kuori valkosipulinkynnet ja halkaise kahtia. Levitä kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle ja pirskottele päälle noin 2 rkl rypsiöljyä. Lisää joukkoon siirappi, balsamico ja muut mausteet. Sekoita ja laita uunin keskitasolle paahtumaan.

Kun kasvikset ovat paahtuneet noin 15 minuuttia, valuta kikherneet, lisää ne pellille ja pirskottele loput öljyt päälle. Anna salaatin paahtua vielä 15 minuuttia.

Huuhtele lehtikaali ja leikkaa kova lehtiruoti pois. Revi lehtikaali suupaloiksi. Lisää lehtikaalit pellille viimeiseksi viideksi minuutiksi. Ota paistos pois uunista, sekoita ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa. 

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles