
Kasvissyöjän ruokakaapissa on paljon tuttuja tuotteita
Mitä varata kaappiin Vegaanihaasteen alkaessa? Jotta nälkä ei pääse yllättämään heti Vegaanihaastetta aloitellessa, kannattaa kaappiin varata jo etukäteen sopivia eväitä, joista voi valmistaa aamu- ja välipaloja sekä lämpimiä ruokia. Tähän listaan on koottu esimerkkejä tuotteista, joita monilla kasvissyöjillä on yleensä kaapissa. Suurin osa näistä tuotteista on sinulle varmaankin jo ennestään tuttuja!
Keittiön kaappien sisältöä ei kannata myllätä kerralla uusiksi, vaan muutos on hyvä tehdä pikkuhiljaa. Listaa ei kannata käyttää sellaisenaan kauppalistana. Pidä tätä ennemmin listana erilaisista ideoista, joista voit napata käyttöösi ne juuri sinua kiinnostavat jutut.
Tähän kootut tuotteet liittyvät pääasiassa aamu-, ilta- ja välipaloihin sekä lounaisiin ja päivällisiin. Esimerkiksi leivonta-ainekset on jätetty listasta kokonaan pois, vaikka vegaanien kotona leivotaan kuten muissakin kodeissa.
Kasvikset ja hedelmät
- Tomaattia, kurkkua, paprikaa, lehtisalaattia ja muita vihanneksia salaatiksi, lisukkeeksi tai leivän päälle.
- Perunaa tai vaikkapa bataattia lämpimien ruokien pohjaksi.
- Porkkanoita, lanttua tai muita juureksia naposteltavaksi ja lämpimiin ruokiin.
- Sipulia ja valkosipulia ruokiin ja salaatteihin.
- Kukka- tai parsakaalia lisukkeeksi tai keräkaalia keittoon, laatikkoon, wokkiin tai salaattiin.
- Omenoita, päärynöitä, banaaneja, kiivejä tai muita hedelmiä välipalaksi ja jälkiruoaksi.
Kuivatuotteet
- Pastaa, riisiä, ohrasuurimoita, kvinoaa tai muuta lisuketta lämpimiin ruokiin.
- Tomaattimurskaa keittojen ja kastikkeiden pohjaksi.
- Muroja, mysliä tai puurohiutaleita aamupalaksi.
- Leipää aamu- ja iltapalaksi.
- Tortillalettuja herkullisen välipalawrapin valmistamiseen.
- Pähkinöitä ja siemeniä puuroon, salaattiin tai naposteltavaksi.
- Maapähkinävoita puuron sekaan ja kastikkeisiin kermaisuutta tuomaan.
- Säilykepapuja tai -linssejä nopeaan kokkailuun.
- Soijarouhetta tai soijasuikaleita, herneproteiinirouhetta tai härkäpapurouhetta eli hyvin säilyviä ja edullisia kasviproteiineja.
Jääkaappituotteet
- Kaura- tai soijamaitoa ruokajuomaksi, ruoanlaittoon, puuron sekaan ja leivontaan.
- Oddlygood Baristaa, Oatly iKaffea tai Alpro Barista Soyaa eli erityisesti kuumiin juomiin hyvin sopivaa kasvimaitoa kahviin.
- Margariinia, vegetuorejuustoa, hummusta tai Juurevaa eli levitettä leivälle.
- Vegeleikkelettä, kuten Bon Soya Viherpippurileikkelettä tai Muu-leikkelettä leivälle.
- Kaurakermaa kastikkeisiin, keittoihin ja kiusauksiin.
- Tofua, Nyhtökauraa, Beanit-suikaleita, Vöneriä, vegenakkeja tai muuta helppokäyttöistä kasviproteiinia ruoanlaittoon.
- Soijarahkaa tai -jogurttia tai kaurajogurttia välipalaksi.
Pakasteet
- Herneitä, papuja, parsakaalia, kasvissekoituksia tai muita pakastekasviksia wokkeihin, keittoihin ja lisukkeiksi.
- Marjoja puuron päälle tai smoothieen.
- Peruna-sipulisekoitusta kiusauksiin tai muusiperunaa pyöryköiden kaveriksi.
Helppoa evästä kiireiseen hetkeen
- Pakastepitsa tai jokin valmisruoka yllättäviin hetkiin.
- Pyöryköitä, pihvejä tai suikaleita kiireiseen kokkailuun. (Osa tuotteista on pakasteita ja osa jääkaappituotteita.)
- Vihis-kasvispiirakoita, wrappeja tai muuta helppoa valmisvälipalaa.
- Pussinuudeleita siihen hetkeen, kun ei todellakaan jaksa tehdä mitään sen kummempaa ruokaa tai siihen hetkeen, kun tekee mieli nuudeliwokkia!
Mausteet, lisukkeet ja herkut
- Suolaa, pippuria, paprikajauhetta, yrttejä, chiliä ja muita mausteita tai maustesekoituksia.
- Soijakastiketta, etikkaa, balsamietikkaa, currytahnaa, chilikastiketta tai muita makua tuovia tahnoja ja kastikkeita.
- Ketsuppia, sinappia, salsaa ja maustekurkkuja.
- Öljyä paistamiseen, muuhun kokkailuun ja leivontaan.
- Ja tietysti jäätelöä, karkkia, suklaata, keksejä tai sipsejä herkutteluhetkiin!
Tutustu myös tähän tekstiin, jossa Vegaanihaasteen aikaisempien vuosien osallistujat suosittelevat omia lempituotteitaan!
Kuva: Ehud Neuhaus, unsplash.com