Kuva on kuudentoista pikkukuvan kollaasi. Kuvissa on erilaisia välipaloja, kuten leipiä, vegejogurtteja, hedelmiä, marjoja, vegeleikkeitä, kikherneitä, pretzeleitä, smoothieita, appelsiinimehua ja riisipiirakoita.

31 vegaanista välipalavinkkiä

Välipalat ovat niitä kivoja vähän pienempiä aterioita, joiden tarkoituksena on antaa energiaa ja tuottaa iloa. Saat tästä välipalavinkin kuukauden jokaiselle päivälle. Voit ottaa tästä ideoita sellaisenaan omiin välipalahetkiin tai yhdistellä niitä omien mieltymystesi mukaan!

1. Hummus, ruislastut ja kasvikset

Kikherneistä ja toisinaan myös härkäpavuista tai herneistä valmistettu hummus on kätevä tuote. Sitä voi käyttää lisukkeena, levitteenä tai syödä suoraan purkista. Sen voi ostaa valmiina tai tehdä itse. Hummusta voi syödä myös lämpimänä!

Hummus sopii hyvin dipiksi. Tarjoile se esimerkiksi ruislastujen ja kasvistikkujen kanssa!

2. Vegejogurtti marjoilla ja granolalla

Soija- ja kaurajogurtit sekä soijarahkat ovat näppärä välipala tai sen osa. Valikoimaa on paljon niin maustettuna kuin maustamattomanakin. Soijapohjaiset tuotteet sisältävät enemmän proteiinia kuin kaurapohjaiset. Joukossa on myös monia sellaisia vaihtoehtoja, joissa ei ole lisättyä sokeria.

Tarjoile vegerahka tai -jogurtti marjojen ja hedelmien kanssa. Voit ripotella sen pinnalle myös härkäpapugranolaa, soijapapuhiutaleita, pähkinöitä tai siemeniä.

Saatavilla on myös proteiinilla höystettyjä vanukkaita. Kokeile vaikkapa Ilon cashewpähkinästä valmistettuja proteiinivanukkaita tai Alpron plant protein -sarjan lusikoitavia välipaloja.

3. Välipalapuuro

Puurosta saa täyttävän ja tarvittaessa myös nopean välipalan, kun käyttää pikapuuroa tai keittää puuroa sopivana hetkenä valmiiksi jääkaappiin. Kun käyttää nesteenä soijamaitoa, saa puurosta vieläkin tuhdimpaa. Muista myös kauppojen valmiit vispipuurot!

Puuron seuraan lautaselle voi lisätä marjoja, hedelmiä, siemeniä tai pähkinöitä. Viimeistele annos soijarahkalla! Täällä paljon lisää puurovinkkejä.

4. Tofukokkeli

Nopea ja näppärä tapa valmistaa tofua on murskata se pieneksi ja paistaa pannulla tofukokkeliksi. Sen mukana voi paistaa sipulia, paprikaa ja muita kasviksia tai vaikka vegemakkaraa.

Tofukokkelin voi syödä sellaisenaan tai lusikoida leivän päälle. Tofukokkelin kylkeen voi pilkkoa tuoreita vihanneksia ja voidella pari siivua leipää.

5. Marjaisa smoothie

Marjaisaan smoothieen voi laittaa omia lempparimarjoja, kuten mansikoita, vadelmia ja punaherukoita. Täyteläisyyttä smoothie saa banaanista. Voit lisätä mukaan myös pähkinöitä tai pähkinävoita. Nesteeksi käy kasvimaito, omenamehu tai pelkkä vesi.

Koristele valmis smoothie esimerkiksi granolalla ja siemenillä. Saat lisää smoothievinkkejä täältä.

6. Maapähkinävoidippi ja kasvikset

Maapähkinävoista ja vegejogurtista syntyy mukava ja helppo dippi, jonka voi tarjoilla tuoreiden kasvisten tai vaikkapa suolatikkujen kera.

  • 2 rkl sileää, makeuttamatonta maapähkinävoita
  • 1,5 dl maustamatonta vegejogurttia tai -fraichea
  • 1 tl vaahterasiirappia tai ripaus sokeria
  • hyppysellinen suolaa

Notkista maapähkinävoi ja sekoita kaikki ainekset tasaiseksi.

7. Täytetty patonki

Leikkaa patonki puoliksi ja sipaise sen pintaan vegaanista levitettä, kuten Auran valkosipuli-persiljalevitettä tai Oatlyn kauralevitettä.

Täytä patonki salaatilla, tomaatilla, maustekurkulla, ohuilla punasipulirenkailla tai millä vain muilla mieleisilläsi kasviksilla. 

Paista pikaisesti pannulla jotain kiinnostavaa kasviproteiinia, kuten Vöner-vegekebabia ja lisää myös se patongin väliin. Viimeistele vielä salaatinkastikkeella.

8. Valmiit välipalapatukat ja smoothiepussit

Kaupasta saa monia erilaisia kasviperäisiä patukoita ja keksejä, jotka käyvät nopeiksi välipaloiksi. Myös erilaiset hedelmäsosepussit ovat kiva pieni välipala. Näitä on helppo pitää varalta mukana.

Barebells- ja Lidlin Sportyfeel-proteiinipatukoissa on myös vegaanisia vaihtoehtoja, joten kokeile niitä! Maistele myös Jyväshyvän välipalakeksejä sekä Semperin ja Piltin hedelmäsosepusseja. Lisää välipalapatukoita on listattu tänne ja proteiinipatukoita tänne.

9. Kikhernepannarit

Kikhernejauhoista voi paistaa amerikkalaistyylisiä pannukakkuja, jotka tarjoillaan esimerkiksi marjojen ja hedelmien kera. Nämä pannarit voi myös pakastaa!

Sekoita ainekset yhteen. Paista hitaasti ja miedolla lämmöllä öljyssä kummaltakin puolelta kauniin ruskeiksi.

10. Avokadoleipä

Paahda leipää. Halkaise valkosipulinkynsi ja hiero sitä leivän pintaan. Levitä leivälle kypsää avokadoa ja pirskottele pinnalle sitruunamehua. Viimeistele ripauksella suolaa ja halutessasi paahdetuilla seesaminsiemenillä ja/tai unikonsiemenillä. Nauti aamu- tai välipalana tuoreiden kasvisten ja appelsiinimehun kera.

11. Granolat tai murot

Murohyllyllä on paljon kasvipohjaisia tuotteita, joita on listattu tarkemmin Vegaanituotteet-sivulle. Jos etsit runsasproteiinisempaa vaihtoehtoa, kokeile Härkis-härkäpapugranolaa, Fazer alku proteiinikauramuroja tai Karviaisten tilan kaakao-härkäpapumuroja.

Granolat ja murot voi nautiskella kasvimaidon tai vegejogurtin kera. Niillä voi viimeistellä myös smoothien tai vaikka puuroannoksen.

12. Paahdetut kikherneet

Paahdetut kikherneet ovat ihana naposteltava tai lisuke pääruoalle! Niitä voi tehdä kerralla vähän enemmän ja syödä myös välipalana. Kikherneet voi paahtaa uunissa tai pikaisesti paistinpannulla.

Tarjoile paahdetut kikherneet välipalalla esimerkiksi tuoreiden kasvisten, kuten kurkku- ja porkkanatikkujen, tomaattien ja paprikasuikaleiden kanssa. Niiden kanssa voi tarjota myös soija- tai kaurafraichea.

13. Suklainen smoothie

Surauta itsellesi herkullinen smoothie banaanista, kaakaojauheesta sekä kauramaidosta. Tukevuutta smoothieen saat maapähkinä- tai mantelivoista sekä halutessasi proteiinijauheesta.

Nesteenä voi käyttää peruskauramaidon sijaan myös suklaakasvimaitoa tai vaikka banaanisoijamaitoa. Koristele esimerkiksi manteleilla, pähkinöillä tai sulatetulla suklaalla.

14. Porkkanakakkukeksit

Banaanista, maapähkinävoista, porkkanaraasteesta, kaurahiutaleista, kanelista ja muutamasta muusta aineksesta syntyvät herkulliset välipalakeksit! Saat tarkan ohjeen täältä!

Voit tehdä keksejä kerralla vähän enemmänkin ja pakastaa ne. Keksit sopivat aamupalalle tai kiireessä mukaan napattavaksi välipalaksi.

15. Välipalatortilla

Kaapissa kannattaa pitää varalta tortillalettuja. Jos aterialta jää yli esimerkiksi marinoitua tofua tai jotain muuta kasviproteiinia sekä tuoreita kasviksia, voit kääräistä ne tortillalätyn sisään nopeaksi välipalaksi. Lisää mehevyyttä saat salsasta, hummuksesta tai salaatinkastikkeesta.

16. Maapähkinävoi ja hedelmät

Hedelmät ovat ihanan raikkaita ja makoisia välipaloja, mutta sellaisenaan ne eivät ole kovin täyttäviä. Hedelmien kanssa voikin syödä esimerkiksi maapähkinä- tai mantelivoita, joista saa sekä proteiinia että pehmeitä rasvoja.

Maapähkinävoin pinnalle voi lisäksi ripotella kurpitsansiemeniä, kuorittuja hampunsiemeniä tai muita siemeniä lisäpurtavaksi.

17. Munaton voi ja riisipiirakat

Tiesitkö, että munavoita voi tehdä ilman munia ja ilman voita? Vegeversio syntyy margariinista, tofusta, kikherneistä ja salaisesta kananmunan makuisesta ainesosasta eli mustasta suolasta. Se tunnetaan myös nimellä kala namak.

Tarjoile munaton voi vegaanisten riisipiirakoiden kera. Hyviä tuotteita ovat pakasteosastolta löytyvät Pielispakarin vegaanipiirakka ja Vaasan Kotiuunin rukiinen pikkupiirakka. Juuriska valmistaa vegaanisia ja gluteenittomia riisipiirakoita. Myös Hoviruoka valmistaa gluteenittomia riisipiirakoita sekä gluteenittomia perunapiirakoita vegaanisena.

18. Smoothiekulho

Jos smoothieen käyttää vähän vähemmän nestettä, saa siitä lusikoitavan välipalan. Erityisen paksua siitä saa, kun käyttää pakastemarjoja ja pakastettuja banaanisiivuja. Smoothieen voi käyttää myös ylimääräisen puuron!

Katso yksi esimerkki smoothiekulhosta täältä. Reseptiin tulee mm. banaania ja ananasta.

19. Leipää ja vegeleikkelettä

Täysin kasviperäisiä leikkeleitä on saatavilla monissa kaupoissa. Kehutuimpia ovat Muu roast biif, Muu leikkele ja Bon Soya viherpippurileikkele. Katso lisää tuotteita täältä.

Sipaise ruisleivän päälle Naturlin vegaanista levitettä tai muuta kasvimargariinia ja lado päälle sopivasti tuoreita kasviksia ja vegeleikkelettä.

20. Suklaiset välipalapatukat

Kaurahiutaleista, maapähkinävoista, suklaasta, mantelilastuista ja maissihiutaleista syntyy rapeita ja makoisia välipalapatukoita ilman uunia. Saat tarkan reseptin täältä.

Voit syödä patukat jälkkärinä tai pakata vaikka mukaan evääksi.

21. Tuorepuuro

Puuron voi valmistaa myös keittämättä. Ainekset sekoitetaan ja laitetaan jääkaappiin tekeytymään vähintään pariksi tunniksi tai yön yli. 

Erilaisia tuorepuuroreseptejä on monenlaisia. Kokeile tätä perusohjetta tai suklaaversiota. Viimeistele puuro marjoilla, hedelmäsoseella, pähkinöillä, myslillä tai hedelmillä.

22. Vegehotdog

Paista vegenakki nopeasti paistinpannulla ja sujauta se hotdogsämpylän väliin. Laita väliin myös mieleisesi mausteet, kuten ketsuppi, sinappi, kurkkusalaatti ja kuutioitu punasipuli.

Bon Soya -nakit ovat tykättyjä, ja ne voi kiireessä lämmittää myös mikrossa. Kokeile myös Pirkka vegenakkeja ja Muu kasvinakkeja.

23. Munaton munakas

Kikhernejauhoista voi valmistaa vaihtoehdon myös munakkaalle! Kokeile esimerkiksi tätä reseptiä. Kikherneomeletin voi syödä kasvisten kera sellaisenaan tai leivän päällä.

24. Vaihtoehdot maksamakkaralle

Näkkileivän, maissi- tai riisikakun tai minkä vain muun leivän päälle voi levittää Pornaisten maalaispatéta, Vegan Delin pateeta tai Tartex-tahnoja. Tuotteet muistuttavat maultaan vähän maksamakkaraa ja niitä käytetään samalla tavalla. Rouskuttele niiden seurana porkkana- ja kurkkutikkuja ja vaikkapa saksanpähkinöitä.

Tartexia on useita makuja: valkosipuli-yrtti, yrtti ja classic. Jos kaipaat maksalaatikolle vegevaihtoehtoa, senkin voi tehdä Tartexista. Ohjeen saat täältä.
 

25. Siemennäkkäri ja punajuurihummus

Rapean herkullista siemennäkkäriä voi tehdä itse erilaisista siemenistä tai valmiista siemennäkkäriseoksesta. Siemennäkkäriä myydään myös valmiina, esim. Hamppufarmin hamppusnacks ja Pirkka parhaat. Sitä voi syödä sellaisenaan tai sen voi tarjoilla esim. Baban punajuurihummuksen ja tuoreiden kasvisten kera.

Huomioi, että siemeniä ei suositella syötävän jatkuvasti yli 2 rkl päivässä. Täältä saat aiheesta lisätietoa.

26. Kuivahedelmät, pähkinät ja pähkinävoi

Kuivahedelmät, kuten taatelit, viikunat, mangot ja rusinat, ovat kivoja pieniä välipaloja. Niiden kanssa sopivat hyvin myös pähkinät, maapähkinä- ja mantelivoi sekä maidoton suklaa.

Moni on ihastunut lakritsitaateleihin, joita myydään kauppojen hedelmä- ja vihannesosastolla. Niitä voi myös tehdä itse pyörittelemällä taateleita lakritsijauheessa.

27. Tofukäristys

Kun savutofusta leikkaa ohuen ohuita viipaleita esim. juustohöylällä ja paistaa ne öljyssä kauniin ruskeiksi, saa aikaan tofukäristystä. Tämän voi syödä sellaisenaan, perunamuusin kanssa tai laittaa leivälle.

Voitele ruisleipä Naturlin levitteellä tai margariinilla ja kasaa sen päälle paistettua tofua ja kasviksia, kuten ituja, paprikaa, kurkkua ja kevätsipulia.

28. Vihersmoothie

Vihersmoothie on yksi tapa lisää syödä vihreitä kasviksia, kuten kurkkua, lehtikaalia, pinaattia tai kesäkurpitsaa.

Vihersmoothien ei tarvitse maistua vain vihreältä. Makeutta saat omena- tai ananasmehulla. Joukkoon sopii hyvin myös kiivi. Rakennetta saa avokadolla tai banaanilla. Myös minttu, basilika ja muut yrtit sopivat mukaan!

29. Maapähkinävoi-hilloleipä

Tuttu klassikko amerikkalaisten TV-sarjojen lounasrasioista sopii välipalaksi myös TV-sarjojen ulkopuolelle.

Voitele leipäsiivu manteli- tai maapähkinävoilla ja levitä sen päälle hilloa. Hillon tilalla voi käyttää myös vadelmia ja muita marjoja. Kokeile myös banaania ja maidotonta suklaata!

30. Snäkkilautanen

Kokoa välipalaksi snäkkilautanen! Valitse mukaan kurkku- tai porkkanakiekkoja tai muita sopiviksi suupaloiksi leikattuja kasviksia, viinirypäleitä, karviaisia tai muita hedelmiä, vegeleikkelettä tai Santun seitanin vegvurstia siivuina sekä vegetuorejuustoa dippailuun.

Voit myös levittää vegetuorejuustoa vegeleikkeleelle, asetella sen päälle kirsikkatomaatteja tai viinirypäleitä ja rullata hauskaksi makupalaksi.

31. Mausteiset tofupalat

Aino-Kaisa Sihtola ja Noora Laine-Müller ovat kirjoittaneet Koko perheen vegaanisen välipalakirjan, jossa on paljon reseptejä mm. dipeille, letuille, pikkunaposteltaville, leivonnaisille, salaateille ja smoothieille.

Kirjassa on myös ihanien tofupalojen ohje. Tofupalat sopivat naposteluun ja välipalaksi vaikkapa kasvistikkujen kera. Reseptin saat täältä!

Haluatko yli 200 herkullista reseptiä?

31 päivää ilmaisia vinkkejä vegempään elämään

Ilmoittaudu mukaan Vegaanihaasteeseen!
noodles